1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupunginhallitukset

Alakylän koulu ja talousarvio valtuuston käsittelyssä

Lappeenrannan kaupunginvaltuustoa voi seurata maanantaina taas netissä. Keskustelua on odotettavissa ainakin Alakylän koulun rakentamisesta ja kasvatus- ja opetustoimen säästöistä.

kaupunginhallitukset
Kuntakaruselli Lappeenrannassa 3.10.2012.

Lappeenrannan valtuusto päättää maanantaina ensi vuoden talousarviosta. Ainakin Alakylän koulun rakentamisen ennakoidaan herättävän keskustelua. Kaupunginhallitus päätti tiukan äänestyksen jälkeen vastoin kaupunginjohtajan esitystä, että Alakylän koulu rakennetaan.

Kaupunginhallitus päätti, että rakentamiseen otetaan varoja maanhankinnasta, tonttitakuusta, liikenneväylistä ja Kisapuiston harjoitushallin peruskorjauksesta. Alakylän koulun rakentamista vastustivat kaupunginhallituksessa demarit, myö sekä yksi kokoomuslainen. Rakentamisen kannalla olivat keskusta, vihreät, kristillisdemokraatit ja enemmistö kokoomuksesta.

Kaupunginhallitus esittää myös, että Lappeenranta-lisä pidetään ennallaan, mutta kasvatus- ja opetustoimen pitäisi etsiä 500 000 euron säästöt hallinnosta ja mediakeskuksesta.

Valtuuston kokousta voi seurata netistä kello 14 alkaen.

Lue seuraavaksi