Tarinan sairaalan lakkautusta esitetään sittenkin vuodelle 2015

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtoryhmä esittää, että käsikirurgian ja kuntoutuksen yksiköt siirtyisivät Siilinjärveltä Kuopioon vuonna 2015. Psykiatrian osastot lakkautettaisiin Tarinasta jo 2013.

käsikirurgia

Tarinan sairaala Siilinjärvellä saatetaan sittenkin lakkauttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vasta vuonna 2015. Sairaanhoitopiiri on valmistellut lakkauttamista jo vuodelle 2014.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtoryhmä esittää nyt hallitukselle, että käsikirurgian ja kuntoutuksen yksiköt siirtyisivät Puijon sairaalaan Kuopioon vuonna 2015, kun KYSin uudisrakennus otetaan käyttöön.

Sen sijaan Tarinan psykiatrian osastot ollaan edelleen lopettamassa etuajassa; psykiatriassa suunnitellaan siirtymistä avohoitomalliin jo ensi vuoden aikana. Sairaalan jatkosta päätetään kuntayhtymän hallituksessa joulukuun alussa.

Kuopion yliopistollinen sairaala on siirtämässä psykiatrian poliklinikan Siilinjärven keskustasta vuokrattaviin tiloihin. Aiemmin osastolla työskennellyt henkilökunta on määrä sijoittaa avohoidon tueksi. Perusteilla on esimerkiksi niin sanottuja välimaaston työryhmiä. Myös syömishäiriöiden ja neuropsykiatrian parissa työskentelevää miehitystä vahvistetaan.

Tarinassa on nyt kaksi psykiatrian osastoa, ja niillä työskentelee 50 työntekijää. Osastojen lakkautuksen takia heistä 45 siirtyy uusiin avohoidon tehtäviin, ja viiden henkilötyövuoden vähennys hoidetaan pääosin eläkkeelle siirtymisten kautta.

Sairaanhoitopiiri laskee säästävänsä osastojen lakkauttamisella ja avoihoitopainotteisilla hoitotavoilla 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.