Yhdeksän kysymystä Gazasta ja Lähi-idän konfliktista

Miksi Israel ja palestiinalaiset ovat koko ajan toistensa kurkussa? Miksi Gaza nousee aina otsikoihin? Esitimme nämä ja monta muuta "tyhmää kysymystä" Lähi-itään erikoistuneelle kansainvälisten suhteiden asiantuntijalle.

Gazan kaista
Useita tankkeja ja panssariajoneuvoja jonossa.
Israelilaiset kokoontuvat Gazan rajalle.Menahem Kahana / AFP / Lehtikuva

Israelin ja palestiinalaisryhmien nokkapokka ja vihanpito on ollut vuosikymmeniä yksi kansainvälisten uutisten kestoaiheista. Lähi-itään erikoistunut kansainvälisten suhteiden historian dosentti *Pertti Multanen *vastasi Yle Uutisten kysymyksiin Gazan tuoreimman yhteenoton taustoista. Samalla hän valottaa laajemmin Lähi-idän konfliktin syitä. Jutun innoittajana toimi tämä Washington Post -lehden julkaisema artikkeli (siirryt toiseen palveluun).

1. Kuka aloitti Gazan viimeisimmät yhteenotot?

Joka sodassa ja konfliktissa lienee kautta historian ollut niin että osapuolet aina syyttelevät toisiaan taistelujen aloittamisesta. Näin nytkin. Israel syyttää Hamasia ja muita Gazan alueen palestiinalaistaistelijoita jatkuvasta rakettien ampumisesta Israelin alueelle. Hamas puolestaan Israelia provokaatiosta, joka aloitti taistelut.

Israel surmasi harkitulla ja pitkään valmistellulla iskulla Hamasin sotilaallisen siiven johtajan Ahmed Jabarin. Jabari oli ollut keskeisesti vastuussa Israelin ja Hamasin välisestä "aselevosta", jonka jatkoneuvottelut olivat Jabarin surman hetkellä meneillään ja tiettävästi juuri hänen vastuullaan.

Taistelujen aluspäivät olivat siis niin täynnä provokaatioita puolin ja toisin, että kysymykseen "kumpi sen aloitti" ei myöskään tässä Gazan uusimman konfliktin tapauksessa voida vastata. Tämä on yleisempi totuus koskien ainakin kaikkia Lähi-idän sotia ja yhteenottoja.

2. Mikä Gazan kaistale oikeastaan on? Miksi se on aina otsikoissa?

Gazan kaistale on pinta-alaltaan pieni, noin Espoon kaupungin kokoinen maa-ala. Sinne pakeni satojatuhansia Palestiinan arabeja Israelin vuonna 1948 toteuttaman yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen ja heti sen jälkeen käynnistyneen ensimmäisen Israelin ja arabivaltioiden välisen sodan jälkeen. Pakolaiset tulivat siltä alueelta, joka oli maailmansotien välillä ja vuoteen 1948 asti ollut Englannin mandaatiksi Kansainliiton päätöksellä annettu Palestiina.

Palestiinalaisväestön karkottaminen aiemmilta asuinsijoiltaan oli alkanut jo ennen vuosien 1948-1949 sotaa, mutta sota aiheutti välittömästi vähintään 700 000 - 800 000 palestiinalaisen arabin pakenemisen Länsirannalle (Jordanvirran ja itsenäiseksi julistautuneen Israelin väliselle alueelle) ja Gazan sektorille (Välimeren rannalle Israelin "kainaloon" perustetulle palestiinalaispakolaisille varatulle vyöhykkeelle). Sodan jälkeen Jordania otti Länsirannan hallinnollisesti alaisuuteensa ja Egypti puolestaan alkoi hallinnoida Gazan sektoria.

Gazan sektorille alunperin ajetusta vajaasta 200 000 pakolaisesta on kasvanut nykyinen Gazan väestö, joka eri arvioiden mukaan on vähintään 1,5 miljoonaa ja maksimissaan lähes 2 miljoonaa.

Gaza on ollut otsikoissa heti perustamisestaan lähtien. Israelin kannalta alue oli huolestuttavan palestiinalaisnationalismin tihentymä jo 1950-luvun alussa. Palestiinan arabien vastarintaliike alkoi nostaa päätään mm. Gazan alueella. Israel käytti sotilaallisia ja poliittisia keinoja vastarinnan kukistamiseksi. Esimerkiksi Suezin kriisinä tunnetun sodan aikana, jolloin Englanti ja Ranska hyökkäsivät Egyptiin, oli hyökkäyksen käynnistäneen Israelin tavoite Gazan sektorin kansallisen liikkeen tukahduttaminen kehtoonsa.

Vuoden 1956 Suezin kriisi oli ensimmäinen varsinainen Israelin sota Gazan alueella. Sen jälkeen sotilaallisia konflikteja on alueella ollut lähes taukoamatta noin 60 vuoden ajan. Tämäkin kertonee, että juuri nähdylle väkivallan käytölle Gazassa ei ole yhtä syytä vaan vuosikymmenien juuret.

Gaza ja Palestiina pysyvät ja ovat pysyneet otsikoissa koska yksi nykymaailman levottomuuteen pahimmin sytykettä tarjoavista kysymyksistä, kysymys Palestiinan arabien kansallisten oikeuksien turvaamisesta, on edelleen ratkaisematta. Gaza on vuotava haava ja olennainen osa tätä ratkaisematonta kysymystä.

3. Mikä Hamas on ja mitä se haluaa?

Palestiinan arabien kansallisten liikkeiden lipunkantaja oli vuonna 1964 perustettu Palestiinan vapautusjärjestö PLO. Sen johdossa oli aina vuonna 2004 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka Jasser Arafat. Israelille niin Arafat kuin PLO:kin olivat pitkälle 1990-luvulle saakka "terroristeja".

Vuoden 1967 sodassa Israel miehitti Gazan sotilaallisesti ja asetti sinne sotilashallinnon. Israelin hallinnon alla Gazassa alkoi nostaa päätään uskonnon, islamin, pohjalta rakentunut vastarinta, vaihtoehtona liian maalliseksi järjestöksi koetulle PLO:lle. Israel salli islamistisen liikkeen toiminnan aina palestiinalaisten vuonna 1987 käynnistyneeseen ensimmäiseen kansannousuun (intifada) saakka toivoen, että siitä kehittyisi vastavoima PLO:lle ja sen johtajalle Jasser Arafatille.

Islamistinen liike voimistui, mutta Israel sai nopeasti pettyä toiveissaan. Ensimmäisen palestiinalaisten kansannousun aikana myös islamistinen liike käänsi toimintansa ja aseensa Israelin sotilaita vastaan. Intifadan olosuhteissa sheikki Ahmed Jassin kokosi Gazan sektorilla toimineet monet vastarintaryhmät Hamas-nimen saaneen islamilaisen vastarintaliikkeen sateenvarjon alle. Islamilainen vastarinta muuttui Israelin tukemasta toiminnasta sen vihollisjärjestöksi ja "terroristeiksi".

Israel vangitsi sheikki Ahmed Jassinin. Vankilasta vapauttamisen ja Gazaan paluun jälkeen tämä pyörätuolissa lähes koko elämänsä istunut vanhus, Hamasin hengellinen johtaja, surmattiin Israelin helikopterista ampumalla ohjuksella vuonna 2004. Sheikki Jassinin hautajaisista, joihin osallistui joukoittain Gazan sektorin asukkaita, muodostui Hamas-liikkeen voimannäyttö ja sen poliittisen kasvun tärkeä ponnin. Lopputulos Gazan sektorilla oli, että vuonna 2006 palestiinalaisten itsehallintoalueilla käytyjen parlamenttivaalien voittajaksi nousi islamistinen vastarintaliike Hamas.

Hamasin vaalivoitto Yhdysvaltain käynnistämän globaalin "terrorisminvastaisen sodan" olosuhteissa johti siihen, että sekä Israel, Yhdysvallat että EU julistivat Hamasin "terrorismia tukevaksi järjestöksi". Todellisuudessa Israelia vastaan suunnattu aseellinen toiminta on pieni osa Hamasin yhteiskunnallis-poliittista toimintaa. Kannatuksensa Gazan väestön keskuudessa Hamas on varmistanut ennen muuta sosiaalisella työllä mm. terveydenhoidon, sairaalajärjestelmän kehittämisen, sosiaalituen, koulutuksen järjestämisen sektoreilla Gazan köyhän väestön keskuudessa.

4. Rauhanneuvotteluissa pyöritellään usein mahdollisuutta palata vuoden 1967 rajajakoon. Mitä se tarkoittaa?

Israel miehitti vuoden 1967 sodassa huomattavat osat niistä alueista, jotka alkuperäisessä YK:n jakopäätöksessä vuodelta 1947 oli suunniteltu Palestiinan arabivaltion alueiksi. Sodan jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 242, joka edellytti että Israel vetää joukkonsa vuoden 1967 sodassa miehitetyiltä alueilta, mutta takasi toisaalta sekä Israelille että alueen muille valtioille oikeuden turvalliseen olemassaoloon. Israel ei ole vetänyt joukkojaan näiltä alueilta kuin osittain.

Rauhanneuvotteluissa esillä ollut kahden valtion malli edellyttäisi Israelin vetäytymistä niiltä alueilta, jotka se valtasi vuoden 1967 sodassa. Tämä teoreettinenkin mahdollisuus on romuttumassa siitä syystä, että Israel on asuttanut miehitettyjä alueita perustamalla sinne juutalaisia siirtokuntia. Nyt miehitetyillä alueilla asuu jo yli puoli miljoonaa israelilaista. Siirtokunnat ovatkin tosiasiallisesti nousseet yhdeksi suurimmista käytännön esteistä niin Israelin vetäytymiselle kuin kahden valtion ratkaisumallille.

5. Riidan yhteydessä puhutaan aina aluekiistasta. Mistä alueista siellä kiistellään?

Pelkistäen kiista koskee historiallisen Palestiinan alueen hallintaa ja jakoa. Nykytilanteessa kaksi kansakuntaa - Palestiinaan vuoden 1948 jälkeen kasvanut israelilainen kansakunta ja aluetta perinteisesti asuttanut ja hallinnut Palestiinan arabien kansakunta - kiistelevät saman suhteellisen pienen, noin Uudenmaan kokoisen, maa-alueen hallinnasta ja samalla sen historian, kulttuurin ja perinteiden hallinnasta.

6. Miksi palestiinalaiset ja Israel ylipäätänsä ovat vihollisia?

Tähän kysymykseen on lähes yhtä monta vastausta kuin on vastaajiakin. Historian pohjalta arvioituna konflikti on yksi viimeisistä eurooppalaisen kolonialismin jälkeensä jättämistä ratkaisemattomista kiistakysymyksistä. Eurooppalainen ja erityisesti brittiläinen siirtomaavalta olivat aivan keskeisesti kiristämässä jo sata vuotta sitten sitä solmua, joka nykyään tunnetaan Israelin ja palestiinalaisten tai laajemminkin Lähi-idän konfliktina.

Mitään eurooppalaista voimapolitiikkaa ja sen sanelemia ratkaisuja kauemmaksi historiassa menevää vihaa ei arabien ja juutalaisten historiassa löydä. Lähi-itää vuosituhansia asuttaneet seemiläiset kansakunnat, Abrahamin perilliset, ovat kasvaneet pitkälle samasta etnisestä ja kulttuuritaustasta.

Ristiriidat ovat pitkälle eurooppalaisen voimapolitiikan ja toisen maailmansodan jälkeisen suurvaltapolitiikan luomia. Israelia voidaan historian valossa hyvin pitävin perustein tarkastella yhtenä selkeimmistä esimerkeistä brittien monissa maapallon osissa harjoittamasta asutuskolonialismista. Lähi-idässä eurooppalaisen kolonialismin varjo ei ole väistynyt alueen yltä.

7. Onko vihanpito vain palestiinalaisten ja Israelin välistä vai onko siellä muitakin toimijoita?

Kaikilla konfliktialueilla on liiankin monta kokkia soppaa keittämässä. Siirtomaahistoria, kylmän sodan aikainen suurvaltapolitiikka ja luonnonvaroiltaan ennen muuta öljyn johdosta hyvinkin rikkaan alueen maantieteellinen merkitys, geostrateginen asema, ovat vetäneet Lähi-itään kautta historian sekä valloittajia että alueen kontrolliin pyrkiviä suurvaltoja. Näin on nytkin. Viime vuosikymmeninä tärkein alueen ulkopuolinen vaikuttaja on ollut Yhdysvallat. Israel on tarvinnut Yhdysvaltoja, mutta yhtä varmasti Yhdysvallat on tarvinnut strategista ja luotettavaa liittolaista, uppoamatonta lentotukialusta, Lähi-idän alati uusia yllätyksiä tarjoavalla kuohuvalla alueella. Tämän Israel on Yhdysvalloille tarjonnut ja tarjoaa.

8. Miksi Lähi-idässä ollaan niin vihaisia?

Jos ja kun sodat, konfliktit, terrorismi ja vastarinta ovat alueella jatkuneet keskeytyksettä jo ainakin sata vuotta, on inhimillisesti katsoen aika selvää, että epävarmuus on kasvattanut ja kasvattaa sukupolvia, jotka eivät näe vastapuolta edes ihmisinä vaan ainoastaan vihollisina - vihollisina ilman inhimillisiä kasvoja.

Näiden vihaa ylläpitävien viholliskuvien raivaaminen on yksi vaikeimmista esteistä rauhan tiellä, mutta yhtä välttämätön askel kuin Palestiinan arabien valtiollisten oikeuksien turvaaminen, palestiinalaisten paluumuuttoon liittyvien ongelmien ratkaiseminen ja Jerusalemin kaupungin kohtalon ratkaiseminen. Matka vihanpidosta vakauteen on vielä kovin pitkä.

9. Millä ja milloin tämä konflikti ratkeaa?

Konflikti ratkeaa, kun sen molempien osapuolten lailliset oikeudet omaan suvereeniin valtioon ja perusturvallisuuteen on taattu.

Palestiinan kysymys on ihmisten luoma ja myös ihmisten ratkaistavissa. Vaikka juuri tällä hetkellä ei juuri kukaan uskalla nähdä kovin suurta valoa tunnelin päässä, on historiassa riittävästi esimerkkejä siitä, että asiat jotka tänään näyttävät mahdottomilta toteuttaa, toteutuvatkin jo huomenna. Lähi-idän konflikti ei ole ikuisuusongelma. Kun siirtomaavallan varjo väistyy Lähi-idän yltä, myös tämä ongelma on ratkaistavissa.

Pertti Multanen työskentelee Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella. Hän on kansainvälisten suhteiden historian dosentti Tampereen yliopistossa.

Päivitetty 25.11. klo 11: Lisätty linkki Washington Postin artikkeliin, joka toimi innoittajana tälle jutulle.