Nigeriassa tuhoisa itsemurhaisku kirkkoon armeijan kasarmilla

11 ihmistä on kuollut armeijan kasarmilla olevaan kirkkoon tehdyissä itsemurhaiskuissa Nigerian pohjoisosassa.

Ulkomaat

11 ihmistä on kuollut ja ainakin 30 haavoittunut armeijan kasarmilla olevaan kirkkoon tehdyissä kahdessa itsemurhaiskussa Nigerian pohjoisosassa. Tekijät ajoivat linja-auton ja henkilöauton kirkon luo ja räjäyttivät ne, kun jumalanpalvelus oli juuri päättynyt.

Ensimmäinen pommi ei tiettävästi aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta jälkimmäinen voimakkaampi räjähdys tappoi paikalle kerääntyneitä ihmisiä. Terroristit ovat käyttäneet vastaavanlaista kahden iskun menetelmää aikaisemminkin.

Itsemurhaiskut tehtiin Jajissa Kadunan osavaltiossa sijaitsevalla kasarmilla. Toistaiseksi ei tiedetä, miten tekijät pääsivät kasarmialueelle.

Mikään taho ei ole toistaiseksi ilmoittautunut iskujen tekijäksi. Islamistinen Boko Haram järjestö on tehnyt viime kuukausina Kadunan osavaltiossa useita vakavia iskuja muun muassa juuri kirkkoihin. Islamistista valtiota Nigerian pohjoisosaan tavoittelevan Boko Haramin terrori-iskuissa on tänä vuonna kuollut satoja ihmisiä.

Lähteet: Reuters, AFP