1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Marcus Miller -yhtyeen jäsenet pahassa onnettomuudessa

Yhdysvaltalaisen Marcus Miller -yhtyeen jäsenet ovat loukkaantuneet liikenneonnettomuudessa Sveitsissä, myös Marcus Miller loukkaantui. Turmassa kuoli yhtyeen linja-autoa kuljettanut mies.

Marcus Miller -yhtyeen bussi kaatui moottoritiellä Sveitsin Schattdorfissa. Kuva: Urs Flueeler / EPA

Yksi ihminen on kuollut ja 12 muuta loukkaantunut Marcus Miller  -yhtyeen linja-auton kaaduttua moottoritiellä Sveitsissä.

Onnettomuudessa kuoli yksi yhtyeen autonkuljettajista. Loukkaantuneet ovat yhtyeen jäseniä, myös itse Marcus Miller loukkaantui onnettomuudessa. Lisäksi auton toinen kuljettaja loukkaantui. Viranomaisten mukaan yhtyeen jäsenten vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Onnettomuus sattui moottoritiellä Urin kantonissa. Onnettomuuden syy ei ole toistaiseksi tiedossa. Yhtye oli matkalla Monte Carlosta Hengeloon Hollantiin.

Amerikkalainen jazz-yhtye on vieraillut myös Suomessa. Marcus Miller tunnetaan myös siitä, että hän on soittanut yhdessä Miles Davisin ja Eric Claptonin kanssa.