1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rehtorit

Alakylän koulusta luopuminen ei yllättänyt rehtoria

15 vuotta on ollut Lappeenrannan Alakylän koululle kovaa aikaa. Vaikka pitkä ja hyvä historia päättyy, rehtorin mielestä oli hyvä, että päätös saatiin. Oppilaiden vanhemmat ovat hämmästyneitä.

rehtorit
Alakylän koulun parakit
Alakylän koululaiset ovat tilapäisissä parakeissa koulun homeongelmien vuoksi.YLE

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti luopua Alakylän koulun rakentamisesta maanantain kokouksessaan. Päätös syntyi ensi vuoden talousarviokäsittelyssä äänin 41-35. Alakylän koulun rehtorille Kai Könöselle päätös ei tullut yllätyksenä.

- Ei yllättänyt, sillä kaupunginhallituskin joutui asiasta aikanaan äänestämään ja silloin äänet menivät tasan.

Maanantaisen valtuuston äänestyksen jälkeen Könösellä oli kaksijakoiset tunnelmat.

- Alakylän koulun pitkä ja hyvä historia päättyy nyt. Kuitenkin pitää muistaa, että viimeiset 15 vuotta ovat olleet kovaa aikaa. Ensin piti saada kaikki uskomaan, että ongelmia on. Sitten alkoi parakkitaival, muistelee Könönen.

Ensi syksystä on jo selvät kuviot

Alakylän koulusta luopuminen on kaikesta huolimatta rehtori Könösen mielestä hyvä asia.

- Nyt tälle on saatu päätös ja voidaan katsoa tulevaisuuteen.

Kai Könönen uskoo, että asia on vanhemmille herkempi kuin koululaisille. Koululaiset eivät ole ottaneet asiaa puheeksi, mutta vanhemmat varmasti ajattelevat isomman koulun uhkia sekä pitenevien koulumatkojen liikenneturvallisuutta.

- Ensi syksynä 1.-4. -luokat ovat Peltolan koulussa ja 5.-6.-luokat aloittavat Pohjolankatu 23 osoitteessa. Samassa kompleksissa tulevat olemaan myös musiikkiluokkalaiset, kertoo Könönen.

Vanhemmat ällistyneitä

Kunnan päättäjien poukkuilu kouluasiasta päätettäessä kuohuttaa koulun lasten vanhempia.

- Henkilökohtaisesti kismittää eniten, että tehdään selvä päätös ja puolen vuoden päästä perutaan se. Kuinka paljon Lappeenrannan valtuusto arvostaa omaa työtään? pohtii Veli-Matti Suoranta, yksi vanhemmista.

Lue seuraavaksi