Trafin puhelinvaihde on Espanjassa

Trafin neuvontapalvelut sai hoitaakseen suomalainen henkilöstöpalveluyritys Argenta, jonka työntekijöistä osa on Espanjassa. Tarjouskilpailun hävinnyt Astropolistieto irtisanoo 23 ihmistä Sodankylässä.

Kotimaa
Trafin logo.
Yle

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin neuvontapalveluista osa hoidetaan Espanjasta.

Trafi kilpailutti alkuvuonna neuvontapalvelujensa hoidon. Palvelut oli ulkoistettu jo aiemmin sodankyläläiselle tele- ja informaatiopalveluja tarjoavalle Astropolistiedolle. Nyt Trafin neuvontapalvelut sai hoitaakseen suomalainen henkilöstöpalveluyritys Argenta, jonka työntekijöistä osa on Espanjassa.

Trafin osastonjohtaja Hanna Hakanen kertoo, että puhelinvaihdepalvelut ja kansalaisten rekisterineuvonta siirtyivät jo kuun alussa Argentalle, helmikuussa on ajoneuvoveroneuvonnan vuoro. Yhteistyökumppaneita kuten katsastusyrityksiä Trafi neuvoo edelleen itse.

Hakasen mukaan Trafin neuvontapalvelut työllistävät Espanjassa kymmeniä ihmisiä, jotka kaikki ovat suomalaisia. Osastonjohtaja kertoo, että ryhmää on koulutettu sekä Espanjassa että Suomessa.

Argentalla on Malagassa noin sadan työntekijän telepalvelukeskus, sanoo toimitusjohtaja Juho Nojonen. Yritys on toiminut Espanjassa vuodesta 2009.

Tarjouskilpailun hävinnyt Astropolistieto irtisanoo 23 ihmistä

Sodankylän kunnan omistama Astropolistieto joutui lokakuussa aloittamaan yt-neuvottelut hävittyään tarjouskilpailun Argentalle.

Toimitusjohtaja Atte Rantanen kertoo, että yt-neuvottelut päättyivät maanantaina ja tänään henkilökunnalle on pidetty kaksi tiedotustilaisuutta.

Yt-neuvottelujen lopputulema oli se, että 23 ihmistä irtisanotaan tammikuun lopussa ja työssä jatkaa 16.

Astropolistieto on valittanut tarjouskilpailusta markkinaoikeuteen; sieltä odotetaan päätöstä ensi vuoden puolella. Valituksen perusteena oli kolme kohtaa: emoyhtiöstä ja 18 tytäryhtiöstä koostuvan Argentan taloudellinen rakenne, tietoturvakysymykset sekä henkilökuntaresurssien riittävyys, toimitusjohtaja Rantanen sanoo.

Rantanen ihmettelee sitäkin, onko kansantaloudellisen kokonaisedun mukaista jättää suomalaisia työttä ja siirtää toiminta yhtiöön, jonka työntekijät maksavat tuloveronsa Espanjaan.