Lind: "SaiPalla on Robin Hood -henkeä"

Pitkän linjan jääkiekkoilija Juha Lind pitää SaiPan menestystä kauan odotettuna.

urheilu
Juha Lind Yle Etelä-Karjalan studiossa
Yle

Juha Lind istahti Yle Puheen vieraaksi Etelä-Karjalan Radioon tiistaina. Jokerien kasvattamaa Lindiä ei ammattilaisuran aikana kosiskeltu SaiPaan. Se ei jälkikäteenkänä harmita, vaikka miehen pelityyliä voisi luonnehtia saipamaiseksi.

- Pidin omana vahvuutenani sitä, että tiesin, etten ole kovin hyvä pelaaja. Se potki minua eteenpäin, hän sanoo.

Uran päätyttyä vuonna 2010 Lind on työskennellyt esimerkiksi asiantuntijana. Hän on seurannut SaiPan huikean kauden spekulointia paljon. Lind ei usko, että SaiPalla on erityistä ässää hihassaan.

- Eihän SaiPa joukkueena ole mihinkään muuttunut. Hankinnat ovat onnistuneet just nappiin. Tämä on monen pikkuasian yhteenlaskettu summa.

Lind kiitteelee Tirkkosen lisäksi entistä päävalmentajaa Ari-Pekka Seliniä vahvasta pohjatyöstä.

- Myös maalivahtipeli toimii. Nieminen on ollut erittäin hyvä, Lind sanoo.

Lindin mielestä SaiPan menestyksestä ei voi kukaan olla katkera. SaiPa on ylittänyt odotukset jo pidemmän aikaa.

- Joukkueella on tietynlaista Robin Hood -meininkiä, kun se on koottu pelaajista, jotka eivät muualle kelvanneet.

Loukkaantumiset voisivat koitua kohtaloksi

Juha Lind ei usko, että SaiPa hyytyy nyt kauden puolivälissäkään, vaikka notkahduksia voi olla odotettavissa.

- Se on positiivinen lumipalloilmiö. Kun asiat alkavat mennä hyvin, ne rullaavat omalla painollaan. Sitten kun ne menevät huonosti, ne kertaantuvat, hän pohtii.

Pahin sudenkuoppa SaiPalle olisi monen loukkaantumisen suma, arvelee Lind. Hän kuitenkin luottaa idän ihmeeseen.

- Olen aina liputtanut SaiPan puolesta, Lind toteaa.