Oulu Folk julkaisi kolmannen

Oulu Folk 2012 cd ja dvd -paketti esittelee 20 oulunseutulaista yhtyettä sadan muusikon voimin. Uutta verrattuna kahteen aikaisempaan levyyn on kuva.

Oulu
Oulu Folk ry:n puheenjohtaja Eero Väänänen.
Erno Serkosalmi / Yle

Oulu Folk ry on tehnyt kesän aikana järjestyksessä kolmannen kokoomalevyn yhdistyksen jäsenbändeistä. Oulu Folk 2012 cd-levy ja dvd-yhdistelmä esittelee äänin ja nyt myös kuvin kaksikymmentä kokoonpanoa ja sata muusikkoa. Aikaisemmin yhdistys on tehnyt perinteisen cd -levyn vuonna 2004 ja tupla-cd:n vuonna 2008.

Nytkin mukana on tuttuja bändejä. Jo ensimmäisellä levyllä esiintyneet Oulun Pammaus, Kassiahastus, Erkki ja Tähti sekä Kammarit ovat saaneet tilaisuuden esitellä sitä kuinka yhtyeet ovat kehittyneet kahdeksan vuoden aikana.

Neljä vuotta sitten mukana olivat myös Banjocaster, Far Arden ja Luke Whitten sekä Seppo Kuusikko. Uusia tuttavuuksia levyltä löytyy kuitenkin toistakymmentä.

Talkootyötä ja uskallusta 

Talkootyö on edelleen voimissaan oululaisten muusikkojen parissa. Tästä on hyvä esimerkki tämä kolmas Oulu Folkin yhtyeitä esittelevä kokoomalevy. Bändien soiton lisäksi talkoilla tehtiin myös videot.

Oulu Folk ry:n puheenjohtaja Eero Väänänen luonnehtii levyä näyteikkunaksi oululaiseen musiikkiin. Seudulta löytyy nyt aiempaa enemmän niin taitoa kuin myös uskallusta levyntekoon.

- Yli 80 prosenttia biiseistä on bändien omia tekeleitä. Ja erittäin hienoja sävellyksiä ja sanoituksia. Bändit ovat useita vuosia toimineet ja siellä on varmaan halukkuutta tehdä omaa musiikkia ja nyt on ehkä sitä taitoa ja uskallusta lähteä tekemään niitä levylle asti, Väänänen toteaa.

Rommakko, Bohemika ja Kotikutoset

Kokoomalevyn ongelma on siinä, että se on kokoomalevy. Vallankin kun yhtyeet ovat saaneet valita kappaleensa itse ja tuottajaa, joka tekisi päätökset ei ole. Kun samalla levyllä tuppaa olemaan perinteisestä polkasta amerikkalaiseen countriin ja taidepopista virolaiseen tanssiin kutsuun niin jopa ensi kuulemalla ahistaa. Mutta ei se mitään. Kysymyshän on ennen kaikkea tallenteesta - muistijäljestä vuodelta 2012 tuleville sukupolville.

Ja erottuuhan sieltä. Rommakon balkanilasiviritteinen Valkea kaupunki svengaa tyylikkäästi, Bohemika erottuu omalla videollaan ja Eeva-Maria Kauniskankaan laululla. Vanha tuttu on teatterilaisten Kotikutoset, jonka Oulu-laulu on valittu edustamaan trion osaamista. Muotisoitin Ukulele soi parillakin raidalla ja Foggy Dew johdattaa kuulijansa Dublinin kujille.

Mitähän Oulu Folk saa tallennettua neljän vuoden päästä? Ja missä formaatissa?