1. yle.fi
  2. Uutiset

Kalajoen ympärille suunnitellaan uutta sote-aluetta

Kalajoella ja lähikunnissa selvitetään uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueen muodostamista. Uusi sote-alue aloittaisi aikaisintaan vuoden 2014 alussa.

Kalajoki
Asiakas ottaa laitteesta vuoronumeroa terveyskeskuksen aulassa.
Yle

Selvitysalueeseen kuuluisivat nykyisin jo yhteistoiminnassa olevien Kalajoen ja Merijärven lisäksi uutena Alavieska, joka nyt kuuluu kuntayhtymä Kallioon ja Pyhäjoki, joka on Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari uskoo, että lähikuntia kiinnostaa palvelujen toimivuus ja alhaisempi kustannustaso.

- Kalajoella on kaikki lääkärinvirat täynnä ja merijärveläiset vaikuttavat tyytyväisiltä palveluun, kaupunginjohtaja Jukka Puoskari toteaa.

Puoskari muistuttaa, että aluehallintoviranomaisten tuoreen selvityksen mukaan Kalajoen tarjoamat hoitoonpääsyajat ovat maakunnan parhaimmistoa.

Pyhäjoen ja Alavieskan liittyminen Kalajoen vetämään yhteistoiminta-alueeseen nostaisi toimialueen väestömäärän päälle 20 000:een, mitä valtio edelleen vaalii tärkeänä rajapyykkinä.

- Väestömäärä ei kiinnosta yhtään, se on vedetty keinotekoisesti. Palvelut ja hinta kiinnostavat, sanoo Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen.

- Pyhäjoki selvittää toista vaihtoehtoa sosiaali- ja terveysmenojen voimakkaan kasvun takia!

Väestömäärien osalta vaikuttaa siltä, että sote-yhtymä Kallio ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä voisivat jatkaa ilman mainittuja, siirtoa selvittäviä kuntia.

Lue seuraavaksi