1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Saattohoitokodin vapaaehtoiset kulkevat rinnalla loppuun saakka

Yli 60 henkilön joukko vapaaehtoisia antaa tukea helsinkiläisen Terhokodin potilaille. Vapaaehtoistyö kuolevien ihmisten parissa on raskasta, mutta palkitsevaa.

Viva Lappalainen halaa potilas Maija Kopakkaa. Kuva: Yle

Terhokodin vapaaehtoistyöntekijät Sirpa Lehtinen ja Viva Lappalainen summaavat päivän tehtävälistaa. 

- Hoitajat pyysivät, että jos voitaisiin huoneen numero 12 sänky pedata sillä välin, kun he vievät potilaan saunaan. Ja jos tulee neloshuoneen potilaan omaisia, niin olisi varmaan hyvä jutella heidän kanssaan. 

Naiset pitävät seuraa Maija Kopakalle Terhokodin viherhuoneessa. Kopakalle osa vapaaehtoisista on jo hyvinkin tuttuja.

- He ovat hienoja ihmisiä. Kyllä he tulevat aina, kun heillä on aikaa, sanoo Kopakka.

Terhokodin potilaalle halutaan taata hoitojaksoilla mahdollisimman oireeton ja turvallinen olo. Siinä vapaaehtoisilla on tärkeä rooli.

- Ilman heitä kokonaisvaltainen hoito ei olisi mahdollista. Kaikkiin tilanteisiin henkilökunnalla ei aina välttämättä riitä resursseja. Se on se tosiasia, minkä kanssa elämme. He ovat äärimmäisen kallisarvoinen lisä antamaamme hoitoon, toteaa sairaanhoitaja Aija Immonen.

Pitkä tie vapaaehtoiseksi

Terhokodilla on ringissään 60 vapaaehtoisen joukko. Vapaaehtoiset käyvät läpi kolmen kuukauden koulutuksen ja vähintään kaksi soveltuvuushaastattelua ennen pääsyä potilaiden pariin. Viva Lappalaiselle kova karsinta tuli yllätyksenä.

- Sinne oli aika paljon hakijoita, muistaakseni 150 taisi olla, kun itse hain. Meistä parikymmentä valittiin muutamien testien ja haastatteluiden perusteella.

Potilaille vapaaehtoiset tarjoavat pieniä tekoja, joilla on valtava merkitys kuolevalle ihmiselle. Jutustelun lisäksi he saattavat lukea tai vaikkapa leipoa heidän kanssaan korvapuusteja. Lisäksi he avustavat potilaita esimerkiksi vessakäynneissä tai käyvät kävelyllä.

Kuitenkin lopulta se on sellainen omituinen hyvänolontunne, minkä tästä saa

Viva Lappalainen

Vapaaehtoisille ihmisten viimeisten hetkien seuraaminen on raskasta, mutta toisaalta antoisaa.

- Tässä on hyvä yhteisö. Tässä on hyvät hoitajat, vapaaehtoiset ja potilaiden omaiset. Tämä kaikki yhdessä tuo iloa ja voimavaraa, sanoo Sirpa Lehtinen.

- En usko, että tässä työssä koskaan on tilannetta, että et itkisi tai tuntisi syvää empatiaa ihmisiä kohtaan. Mutta kuitenkin lopulta se on sellainen omituinen hyvänolontunne, minkä tästä saa, pohtii Viva Lappalainen.