Kemin keskustan maamerkkeihin valotaidetta

Kemin keskeisistä maamerkeistä tulee ensi vuonna valotaiteen kohteita. Kaupungin ja Lapin yliopiston yhteistyön tavoitteena on valaista kaupungin keskeisiä kohteita valotaideteoksilla.

Valoesitykset ja valotaide
Projektipäällikkö Jari Rinne ja sähköistysvastaava Kari Pelo katsovat ikkunasta kaupunkinäkymää.
Yle / Risto Koskinen

Kemin keskeisiin maamerkkeihin haetaan näkyvyyttä valotaideteoksien avulla. Tässä vaiheessa suunnitteilla on, että Kemin kaupungintaloon, kulttuurikeskukseen ja kävelykadulle toteutetaan valotaideteokset, kertoo projektipäällikkö Jari Rinne Lapin yliopistosta.

Valotyöpajan vetäjäksi on jokaiseen kohteeseen valittu eri kansainvälinen valotaiteilija.

Jari Rinne

Valotila-projektin teokset suunnitellaan työpajoissa. Niihin osallistuu yliopisto-opiskelijoiden lisäksi alueen kulttuuri- ja taidealan opiskelijoita niin ammattikorkeakouluista kuin ammattiopistoista. Kansainvälisen sävyn projekti tuo mukana oleva kiinalainen valotaiteilija.

Kaupungintalon valot näkymään moottoritielle

- Meillä on projekteissa usein tavoitteena, että saisimme uutta osaamista oppilaitoksiin ja alueille, Rinne sanoo.

- Tämän vuoksi noin viikon kestävän valotyöpajan vetäjäksi on jokaiseen kohteeseen valittu eri kansainvälinen valotaiteilija, lisää Rinne.

Kemin kaupungin sähköistysvastaava Kari Pelon mukaan tavoitteena on valaista esimerkiksi kaupungintalo niin, että se näkyy moottoritiellä asti.

Pelo arvioi, että keskustaan sijoitettavat valotaideteoksien rakennus aloitetaan viimeistään kesän aikana ja teokset voidaan ottaa käyttöön ensi syksynä.