Venäjän verkossa: Kohti Euraasian liittoa

Jotain pitää kuitenkin tehdä. Pitää toimia, eikä saa pelätä. Se on minun mottoni. Näin sanoo kirjailija Viktor Jerofejev, Venäjän vapain mies. Olen samaa mieltä.

Venäjän verkossa
Grafiikka.
Sergei Chirkov / EPA / YLE Uutisgrafiikka

Valmistelut Suomen liittämiseksi ensi vuoden alussa perustettavaan Euraasian liittoon on aloitettu. Tuon liiton tarkoituksenahan on palauttaa entisen emämaan yhteyteen ainakin Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia ja Suomi – Baltian maat haluttaisiin myös, mutta ne pahukset pääsivät livahtamaan Natoon.

Valmisteluja varten on perustettu Euraasian kansanrintama, jonka puhemiehistön muodostavat Johan Bäckman, Dmitri Jermolajev ja Alfred Krumin. Samoin kuin SKP aikanaan, kansanrintamakin on perustettu itärajan takana, tällä kertaa kuitenkin Moskovassa lokakuussa 2011. Sen perustavaan kokoukseen osallistuivat Suomesta monet lasten huostaanottoasioissa näkyvästi esiintyneet propagandistit, mm. Juha Molari, Rimma Salonen ja Inga Rantala.

Kremlin terveiset perustavaan kokoukseen toi Modest Kolerov, entinen Venäjän presidentinhallinnon korkea virkamies ja uutistoimisto REGNUMin päätoimittaja.

Toistaiseksi ei ole tietoa, kuinka laajaa tukea tämä kansanrintama nauttii Suomessa. Asialla tuskin kuitenkaan on suurempaa ajankohtaista merkitystä, koska todellinen jytky toteutuu, kun Suomessa pidetään pääministeri Dmitri Medvedevin vaatima kansanäänestys Nato-jäsenyydestä. Siinähän vastaan äänestäneiden voidaan tulkita kannattavan Suomen liittymistä Euraasian liittoon, jolloin siitä ei enää tarvitse järjestää mitään erillistä kansanäänestystä.

Sana ei mennyt perille

Pari viikkoa sitten kerroin jääväni kiinnostuneena odottamaan, millä tavoin Venäjän media reagoi pääministeri Jyrki Kataisen hänen venäläisen virkaveljensä vierailun yhteydessä esittämään julkiseen ripitykseen. Nyt sekin tiedetään: Ei sanaakaan.

Sen sijaan lainattiin kyllä pääministeri Medvedevin syvällistä lausahdusta, jonka mukaan pahinta ei ole se, mitä lasten huostaanotoista Venäjällä kirjoitetaan, vaan se, miten nämä asiat vaikuttavat lasten kohtaloihin. Outoa varjonyrkkeilyä yhteisestä komissiosta, lautakunnasta tai työryhmästä jaksetaan harrastaa loputtomiin, mutta yksikään media ei kysy, miksi venäläinen osapuoli ei ole toimittanut Suomelle lastensuojelusta vastaavien viranomaisten luetteloa, jollaisen Suomi toimitti Venäjälle jo useita viikkoja sitten. Eikö sellaista ole olemassa?

Oli myös hellyttävää lukea, millaisen vastaanoton pääministeri Medvedevin Suomen matkansa alla antama haastattelu sai Venäjän mediassa. Selväksi ykkösaiheeksi nousi Medvedevin todistus presidentti Vladimir Putinin terveydentilasta. ”Luojan kiitos hänellä on kaikki hyvin”, hehkutti Komsomolskaja Pravda 14.11 (siirryt toiseen palveluun). Niin kirjoittivat kaikki muutkin. Mutta uskoiko kukaan, että se oli totta?

Järkyttävä ihmisoikeusloukkaus

Venäläistaustaisen vantaalaisäidin saaga jatkui Venäjän mediassa ehtymättömänä. Uusimman käänteen mukaan lapset oli otettu uudelleen pois äidiltä, koska tämä oli rikkonut kuntoutussopimuksen ehtoja ja piilottanut lapset heidän isältään. Lapset oli sijoitettu hoitokotiin, missä he asuivat yhdessä isänsä kanssa. Tätä Venäjän mediassa pidettiin järkyttävänä ihmisoikeusloukkauksena.

Mutta jälleen löytyi myös niitä, jotka olivat ottaneet asioiden todellisen tilan itse tutkittavakseen ja jotka eivät luottaneet Suomesta käsin syötettyihin valheisiin ja puolitotuuksiin. Taas kerran kunniallisen journalismin perinteitä nousi puolustamaan Komsomolskaja Pravda, ensin 17.11. Larisa Uljanenkon ja sitten 20.11. Aleksandr Milkuksen hahmossa (siirryt toiseen palveluun). Kuunnelkaapa tätä:

”Vantaalaisäidiltä otettiin jälleen lapset pois – ja se saattoi olla ihan oikein”, Milkus kirjoittaa. Hän on ottanut asiakseen selvittää, miksi Venäjän virkamiehet ovat valmiit puolustamaan viimeiseen asti ulkomailla asuvia venäläisperäisiä lapsia, mutta tekevät vain vähän estääkseen lapsiin kohdistuvaa pahoinpitelyä kotimaassa.

Lastensuojelun koko kuva

Artikkelissa Suomen lastensuojelun olemus tulee selvitetyksi perusteellisesti: selostetaan varhaisen puuttumisen periaate, perheille tarjolla olevat tukimuodot, lastensuojelun asiakkuuden luottamuksellisuus, kiireellisen sijoituksen viimesijaisuus puuttumiskeinona ja biologisten vanhempien oikeudet pitää yhteyttä lapsiinsa näiden ollessa sijoitettuina.

Tätä taustaa vasten Milkus kuvaa Venäjän tilannetta maan sisäministeriön antamilla tilastoluvuilla: kaksi tuhatta lasta kuolee vuosittain biologisten tai ottovanhempien käden kautta.

Tällainen poikkeava kirjoittelu ei kuitenkaan merkitse sitä, että Venäjän mediassa olisi jollain tavoin otettu opiksi se läksytys, jonka se sai Suomen pääministeriltä. Siitä ei ole kysymys, sillä kaiken pohjalla on kuitenkin vahva vakaumus siitä, että Suomesta ei Venäjällä ole mitään opiksi otettavaa.

Ei opiksi otettavaa

Hyvä esimerkki on Irina Ivoilovan artikkeli Rossijskaja gazetassa (siirryt toiseen palveluun) 15. marraskuuta. Aiheena on Moskovassa käynnissä olevaa koulujen uudistustyö ja siinä haastatellaan Moskovan opetusviraston apulaisjohtajaa Veniamin Kaganovia.

Haastattelija kysyy, miten opetusta pitäisi muuttaa, jottei Venäjä olisi koulujen kansainvälisessä vertailussa aina häntäpäässä, vaan kärkipäässä, kuten esimerkiksi Suomi. Kaganov kiistää venäläisen koulujärjestelmän huonouden eikä pidä järkevänä vertailua mentaliteetiltaan ja yhteiskuntaoloiltaan erilaiseen maahan, jonka väkiluku on vain puolet Moskovasta. Myös vanhempien asenteet lasten koulunkäyntiin ovat Suomessa erilaiset kuin Venäjällä, Kaganov todistaa.

Niinpä! Euraasian liitossa nämäkin asiat olisivat ihan toisin.