Fisker Karman tuotanto pysähtynyt

Uudenkaupungin autotehtaalla Karman tuotantoseisokki on aiheuttanut lomautuksia. Tulevien hankkeiden suunnittelu kuitenkin työllistää edelleen.

talous
Suomessa tehty Fisker Karman testiauto.
Valmet Automotive testasi Fisker Karma -autoa kesällä 2011 Turussa.Joona Haarala / Yle

Fisker Karma -luksussähköauton tuotanto on seisahtunut Valmet Automotiven Uudenkaupugin tehtaalla. Syynä on Karman huono myynti. Autotehtaan tiedottajan Teija Åhlmanin mukaan tavoite on edelleen kuitenkin jatkaa Karman tuotantoa jossain vaiheessa.

Tuotantoseisokin vuoksi autoteltaalla on syksyn aikana ollut lomautettuna 400-500 työntekijää. Kokonaistyöntekijämäärä on noin 900, josta suuri osa on siis ollut lomautettuna.

Lopuille työntekijöille töitä on riittänyt tulevien hankkeiden parissa. Autotehtaalla aloitetaan ensi vuonna Mercedes Benzin A-sarjalaisen valmistus, minkä johdosta tehtaalle mm. rakennetaan uusia tuotantolinjoja.

Åhlmanin mukaan työt ovat jatkuneet myös venäläisen Marussia Motorsin urheiluautojen sekä muiden pienempien hankkeiden parissa.

Firker Karma -urheiluautoissa on ollut vikoja mm. akun toiminnassa, ja Yhdysvalloissa on raportoitu autojen tuleen syttymisiä. Akkuvalmistaja A123 System hakeutui konkurssiin syksyllä.