Venäjä peruutti maailmanlopun

Naapurimaassa myydään lippuja paratiisiin ja helvettiin. Kaupoissa on tarjolla eloonjäämispakkauksia, joissa on muun muassa lääkkeitä ja vodkaa.

Ulkomaat
Moskova katukuvaa.
Reuters-TV

Venäjä on virallisesti ilmoittanut, että maailmanloppu ei tule 21.12.2012. Venäjän virallisen lehden Rossiiskaja Gazetan mukaan asiasta ilmoitti Venäjän hätätilaministeri Vladimir Putskov.

Venäjällä on jo kuukausien ajan uskottu, että maailmanloppu tulee joulukuussa. Uskomus perustuu siihen, että Maya -kulttuurin kalenteri päättyy 21.12.2012.

Ihmisille on yritetty vakuuttaa, ettei aihetta pelkoon ole, mutta selitykset eivät ole tehonneet. Liikkeellä on ollut mm useita kaupallisia yrityksiä, jotka ovat käyttäneet ihmisten taikauskoa hyväkseen. Internetin kautta on jopa alettu myydä lippuja paratiisiin ja helvettiin. Tomskilaisissa kaupoissa ihmisille myytiin eloonjäämispakkauksia, joissa oli muun muassa lääkkeitä, elintarvikkeita ja vodkaa. Pakkaukset poistettiin myynnistä pari päivää sitten.

Maailmanloppua odottavien venäläisten pelot on ilmeisesti otettu valtiojohdossa vakavasti. Hätätilaministeri Vladimir Putskov sanoi eilen, että hänen hallintonsa ei ainakaan odota minkäänlaista maailmanlaajuista järistystä.

Hänen mukaansa maailmanlaajuiset katastrofit voidaan ennustaa, ja niiden mukaan sen mittaluokan katastrofeja tapahtuu kerran 10-15 miljoonassa vuodessa. Viimeisimmät ihmiskuntaa ravisuttaneet mullistukset tapahtuivat Putskovin mukaan joitakin satoja vuosia sitten.

Venäjän ylin pelastusviranomainen rauhoitteli venäläisiä vakuuttamalla, että lähiaikoina voi toki tapahtua luonnonmullistuksia, kuten lumimyrskyjä ja tulvia, mutta mitään maailmanlaajuista ei ole odotettavissa. Ministeri kehotti kansalaisia soittamaan hätätilaministeriöön, jos he haluavat asiasta lisätietoja.

Eri puolilla Venäjää ja erityisesti Moskovassa huolenaiheena on parhaillaan useita päiviä kestävä lumisade, jota ei ainakaan vielä ole tulkittu maailmanlopun enteeksi.