Hallituksen budjettilisäykset hyödyttävät Pohjois-Karjalaa

Viinijärven ja Varkauden välisen valtatien pahimpia ongelmapaikkoja päästään korjaamaan. Viranomaisyhteistyötä venäläisten kanssa kohennetaan esimerkiksi metsäpaloissa.

Viinijärvi
Rekka Varkaudentiellä.
Varkaudentie tunnetaan mutkistaan ja mäistään, jotka hidastavat varsinkin raskasta liikennettä.Yle / Heikki Haapalainen

Pohjois-Karjala saa osansa hallituksen budjettilisäyksistä.

Valtatie 23:n parantamiseen on korvamerkitty 5 miljoonan euron määräraha, jolla päästään korjaamaan Viinijärven ja Varkauden välisiä pahimpia ongelmapaikkoja. Rajanylityspaikoille on myönnetty yli miljoonan euron määräraha, josta Niirala saa osansa.

Lisäksi parannetaan Suomen ja Venäjän välistä viranomaisyhteistyötä esimerkiksi metsäpaloissa. Siirtoviemäröintiin ja vesihuoltotöihin on myös tulossa lisärahaa - samoin sotiemme veteraanien tukiin.

Budjettilisäyksistä kertovat kansanedustajat Riitta Myller (sd.) ja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) yhteistiedotteessaan.