1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Antti-myrskyn metsätuhot selvitetään - raivaustyö jatkuu yhä paikoin

Alustavien tietojen mukaan puustotuhot eivät ole laajoja. Esimerkiksi Kirkkonummella myrskytuhojen raivaustehtävät jatkuvat kuitenkin edelleen.

Eltelin asentajat korjaamassa kaatuneiden puiden vaurioittamia Fortumin sähkölinjoja Hirsalassa Kirkkonummella 30. marraskuuta 2012. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Perjantain talvimyrskyn metsätuhojen arviointi on aloitettu. Suomen metsäkeskus selvittää tuhoja maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä. Ensimmäistä arviota tuhojen suuruudesta odotetaan tiistaiaamuun mennessä.

Alustavien tietojen mukaan puustotuhot eivät olisi laajamittaisia. Antinpäivän myrskyn kovimmat tuulet metsäalueilla puhalsivat Kaakkois-Suomessa ja Suomenlahden rannikolla.

Esimerkiksi Porkkalassa Kirkkonummella myrskyn aiheuttamia raivaustehtäviä jatkettiin edelleen lauantaina aamupäivällä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan puita on edelleen kaatuneena teille, sähköjohdoille ja rakennusten päälle Porkkalan alueella.

Antinpäivän talvimyrskyn metsätuhojen odotetaan joka tapauksessa jäävän huomattavasti vähäisemmiksi kuin esimerkiksi viime vuoden tapaninpäivän myrskyn metsätuhojen.