Israel rankaisee palestiinalaishallintoa pidättämällä sen tullirahat

Palestiinalaishallinnolta jää saamatta lähes 93 miljoonaa euroa tullituloja, jotka se yleensä saa Israelin kautta. Israelin pääministeri on puolustanut myös siirtokuntien laajentamista YK:n vahvistettua palestiinalaisalueiden kansainvälistä asemaa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (vas.) ja valtiovarainministeri Juval Steinitz. Kuva on heinäkuulta 2012. Kuva: Sebastian Scheiner / POOL / EPA

Israel ei välitä palestiinalaishallinnolle vero- ja tullimaksuja, joita se kokoaa palestiinalaisten puolesta. Valtiovarainministeri Juval Steinitz myöntää, että kuukauden mittainen katko maksatuksessa on Israelin rangaistus tarkkailijavaltion asemasta, jonka palestiinalaishallinto sai YK:ssa tällä viikolla.

– Sanoimme alusta asti, että palestiinalaisten tarkkailija-aseman korottaminen ei menisi rangaistuksetta Israelin puolelta, Steinitz sanoi hallituksen viikkokokouksen alkajaisiksi.

Palestiinalaishallinnolle kuuluvat rahat annetaan Israelin valtiolliselle sähköyhtiölle, jolle palestiinalaiset ovat Steinitzin mukaan velkaa. Israelilainen Haaretz-lehti kertoo, että kyse on miltei 93 miljoonan euron summasta.

Normaalisti palestiinalaishallinto saa tullimaksut tavaroista, jotka tuodaan palestiinalaisalueelle Israelin satamien kautta. Näillä rahoilla on suuri merkitys palestiinalaishallinnon budjetissa - ne kattavat siitä jopa 70 prosenttia. Israel on ennenkin käyttänyt niiden jäädyttämistä rankaisu- ja painostuskeinona.

Israelin pääministeri: Siirtokuntia on pakko vahvistaa

Israel reagoi palestiinalaisten uuteen asemaan myös pian äänestyksen jälkeen ilmoittamalla lisäävänsä juutalaisten siirtokunta-asutusta palestiinalaisalueilla.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan YK:n päätös on hyökkäys Israelin valtiota vastaan ja sen on puolustauduttava vahvistamalla siirtokuntasuunnitelmaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Nykyisin palestiinalaisalueilla asuu puoli miljoonaa siirtokuntalaista.

– Rakennamme tänään ja vastakin Jerusalemissa ja kaikilla alueilla, jotka ovat strategisesti tärkeitä Israelin valtiolle, Netanjahu sanoi hallituksen kokouksessa.

Rakennuspäätöstä, etenkin Itä-Jerusalemiin rakentamista, on arvostellut jopa Israelin vankin tukija Yhdysvallat. Israelissa monet arvelevat, ettei siihen todellisuudessa ryhdytäkään, vaan päätös on tarkoitettu valtiksi tammikuun parlamenttivaaleissa.

– Rakentamista ei ole päätetty aloittaa. On vain päätetty suunnitella rakentamista, sanoo asutusministeri Ariel Attias.

Israelin tilastokeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan siirtokuntarakentaminen on todellisuudessa vähentynyt 26 prosenttia viime vuoden aikana.