Slovenian presidentiksi nousee Pahor

Slovenian presidentiksi on valittu entinen pääministeri Borut Pahor. Pahorin ääniosuus on 67 prosenttia, kun 99 prosenttia äänistä on laskettu.

Ulkomaat
Presidenttiehdokas Borut Pahor äänestämässä 2. joulukuuta.
Presidenttiehdokas Borut Pahor äänestämässä 2. joulukuuta.Jure Makovec / AFP / Lehtikuva

Slovenian istuva presidentti Danilo Türk joutuu tyytymään reiluun 32 prosenttiin äänistä.

Sosiaalidemokraatti Borut Pahor, 49, lähti vaalien toiselle kierrokselle ennakkosuosikin asemasta. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella istuvan presidentin Danilo Türkin neljän prosenttiyksikön marginaalilla.

Vuosi sitten epäluottamuslauseen takia pääministerin tehtävät jättänyt Pahor kävi amerikkalaistyylisen kampanjan, jonka puitteissa hän muun muassa työskenteli roskakuskina.

- Tarvitsemme luottamusta, kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta, Pahor sanoi ovensuukyselyjen osoitettua hänet varmaksi voittajaksi.

- Tämä voitto merkitsee uuden ajan alkua.

Pahor on luvannut tukea maan hallitusta sen säästötoimissa, joilla maa pyrkii selviytymään eurokriisin aiheuttamissa vaikeuksissa.

Lähteet: AFP, AP