Koulutien vaarallisuutta arvioidaan virheellisesti useissa kunnissa

Arviolta 130 kuntaa käyttää matemaattista Koululiitu-ohjelmaa arvioidessaan lasten koulutien vaarallisuutta. Koululiitu ei ota huomioon kaikkia tiellä vallitsevia olosuhteita ja siksi se on kehitetty ainoastaan apuvälineeksi koulutien vaarallisuuden arviointiin. Useissa kunnissa ohjelmaa kuitenkin käytetään väärin.

Kotimaa
koululaisia sillalla Vaajavirran sillat Vaajakoski
Yle Uutiset / Isto Janhunen

Koululiitu on matemaattinen tietokoneohjelma, joka määrittää koulutien vaarallisuutta tierekisterissä olevien tietojen mukaan. Ohjelman kehittäneen Ramboll Finland Oy:n projektipäällikkö Teemu Kinnusen mukaan Koululiitu on vain yksi arviointimenetelmä muiden ohessa.

Kinnunen painottaa, ettei päätöksiä koulukyydin myöntämisestä pidä tehdä pelkästään ohjelman tekemien arvioiden perusteella. Kinnunen on kuitenkin kuullut useista kunnista, joissa Koululiitua käytetään virheellisesti ainoana lähteenä vaarallisuuden arvioinnissa.

- Näissä tapauksissa olen yrittänyt muistuttaa, että on syytä tarkistaa tiellä vallitsevat olosuhteet paikan päällä eikä uskoa pelkästään ohjelman matemaattisiin laskelmiin, hän kertoo.

Koululiitu ei muun muassa pysty tarkkaan arvioimaan vesistöjen yli menevien tieosuuksien vaarallisuutta. Kinnusen mukaan useissa kunnissa on ilmennyt kiistanalaisia tapauksia juuri siltaosuuksien kohdalla.

- Siltojen kohdalla puuttuu tieto siitä millaiset kevyen liikenteen olosuhteet sillalla vallitsee ja silloin ei pitäisi käyttää tätä ohjelmaa ainoana perusteena koulukyydityksen arvioinnissa. Tällaisissa kiistanalaisissa tapauksissa tulisi koulukyydin myöntäjän jalkautua tien päälle ja katsoa vastaako todellisuus Koululiidun rekisteriä.

Vaajakoskella kiistelty koulukyydistä pitkään

Jyväskylän Vaajakosken alueella olevat Vaajavirran sillat ovat esimerkki siitä, kuinka kunta saattaa tehdä virhearvioita koulukyydityksen myöntämisessä. Jyväskylän kaupunki ei pidä Vaajavirran siltoja alakoulun oppilaille vaarallisina ja on Koululiitu-ohjelmaan nojaten poistanut oppilailta koulukyydin. Aiemmin 2-3 luokkalaiset oppilaat saivat kyydityksen siltojen yli, mutta nyt siltoja ei enää arvioida vaarallisiksi.

Vaajavirran silloilla kulkee vuorokaudessa arviolta 18 000 autoa ja 2 000 rekkaa. Alueen vanhempien mukaan vilkas liikenne ja kapea jalkakäytävä tekevät siltaosuudesta pienille lapsille erittäin vaarallisen. Vanhemmat uskovat, että kaupungin kiristynyt taloustilanne on taustasyynä siihen, että Koululiitua halutaan tulkita väärin ja sen varjolla poistetaan koulukyyditys säästösyistä.

Vaajakoskelainen Jari Koskela on yksi niistä huolestuneista vanhemmista, joiden alakouluikäisiä lapsia koulukyydityksen poistaminen koskee. Koskela on muiden vanhempien kanssa taistellut kyydityksen palauttamisesta Jyväskylän kaupunkia vastaan keväästä asti.

- Koulukyydityksestä on tullut poliittinen peruna ja säästötavoitteet valitettavasti kohdistuvat tässä tapauksessa lapsiin ja heidän turvallisuuteensa. Kaikkihan sen näkevät, että Vaajavirran sillat ovat erittäin vaaralliset, kuvailee Jari Koskela.

Koskela uskoo, että Vaajavirran siltojen kaltaisissa tapauksissa kuntien on helppo tukeutua päätöksissään pelkkiin matemaattisiin arvoihin. Vaajakosken lisäksi Koululiitua on tulkittu kyseenalaisesti myös Turun alueella ja Liedossa.