Hokijoki virittelee uusia bisneksiä mestisseuran pyörittämiseen

Joensuun Jokipoikien taustayhtiö laittoi osakkeensa myyntiin yhtiön huonon rahatilanteen korjaamiseksi. Hyvin vaisusti sujunutta osakekauppaa jatketaan, mutta samalla yhtiö virittelee hiljaisuudessa uutta, urheilun ulkopuolista liiketoimintaa.

urheilu
Jokipojat 2012 kevät
Jyrki Utriainen / Yle

Joensuun Jokipoikien taustayhtiö Hokijoki Oy koettaa keksiä uusia keinoja taloutensa korjaamiseksi. Jääkiekon mestisseuraa pyörittävä yhtiö on yrittänyt paikata rahapulaansa myymällä yhtiön osakkeita, mutta ne eivät ole juurikaan menneet kaupaksi.

Myynnissä oli 200 kpl osakkeita hintaan 1 500 euroa ja 2000 kpl osakkeita hintaan 50 euroa. Lisäksi äänivaltaisia A-osakkeita on myyty 1200 euron nipuissa.

Ensimmäisinä viikkoina halvempia osakkeita oli myyty reilut sata ja kalliimpia vain muutama. Toimitusjohtaja Timo Kupiainen ei halua kertoa, paljonko lippuja on nyt myyty.

- Osakkeita on vielä reilusti myynnissä, Kupiainen toteaa.

- Kauppa ei ole käynyt kuten odotettiin ja oletettiin. Varsinkin näitä A-sarjan osakkeita, joissa on todellista äänivaltaa, ei ole myyty kuten on toivottu. Siksi hallitus on käynyt nyt debattia, millä tavalla vauhditetaan kaikkien osakkeiden myyntiä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikainen.

Osakkeet tulivat myyntiin syyskuun alussa ja niiden myyntiaika on ilmoitettu loppuvaksi tammikuun lopussa.

Rehellisesti sanottuna tämänhetkinen tilanne ei näytä siltä, että ainakaan suurta helpotusta tulee.

Pentti Matikainen

- Ennen kuin merkintäaika loppuu, pyrimme tekemään jonkinlaisen kampanja. Katsotaan, miten jalkaudutaan, onko se haastekampanja vai millainen, jolla saataisiin ihmiset ja yritykset mukaan, Matikainen sanoo.

Matikainen sanoo että osakeannin lopputulosta on vielä vaikea ennakoida.

- Mutta rehellisesti sanottuna tämänhetkinen tilanne ei näytä siltä, että ainakaan suurta helpotusta tulee. Sen takia tässä täytyy yrittää loppuun asti vielä löytää se tapa, mikä tavoittaisi ihmiset ja saataisiin näitä merkintöjä aikaiseksi, Pentti Matikainen pohtii.

Tasaisempaa tulovirtaa urheilun ulkopuolelta

Hokijoki viritteleekin nyt hiljaisuudessa myös uutta, urheilun ulkopuolista liiketoimintaa. Pentti Matikainen on vielä vaitonainen asiasta, mutta sanoo, että valmistelut ovat jo pitkällä.

Täysin jääkiekon ulkopuolella olevaa bisnestä, millä halutaan yrittää rakentaa kivijalkaa tälle talouspuolelle.

Pentti Matikainen

- Nyt on menossa menettelyjä, jotka bisnes vaatii. Kun ne ovat kunnossa, kerromme lisää. Uskoisin, että kassavirtaa rupeaa syntymään heti alkuvuodesta, Matikainen laskee.

Mitä tämä uusi bisnes sitten käytännössä on?

- Se on täysin jääkiekon ulkopuolella olevaa bisnestä, millä halutaan yrittää rakentaa kivijalkaa tälle talouspuolelle, että ei olla näin suhdanneherkästi tässä.

Sen verran Matikainen paljastaa, että toimintaa hoitaa hoitaa pääosin Hokijokin ulkopuolinen henkilökunta.

- Jääkiekkojoukkueen pyörittäminen on tänä päivänä ympärivuotista toimintaa ja kun kausi ajoittuu vain tietyille kuukaisille, kassavirtarakenne pitää rakentaa siten, että se toimii 12 kuukautta vuodessa.

Matikainen lupaa, että asiasta kerrotaan tarkemmin vielä tämän vuoden puolella.

Jokipoikien seuraava ottelu on Joensuussa keskiviikkona. Tuolloin vastustajaksi saapuu SaPKo Savonlinnasta.