Elina Orkoneva kisaa Euroviisujen edustuspaikasta

Hämeenlinnasta kotoisin oleva Elina Orkoneva on valittu mukaan Uuden Musiikin Kilpailuun. 23-vuotias artisti kertoo kilpailukappaleensa tarinan olevan omakohtainen kokemus.

musiikki
Elina Orkoneva
anatom.fi / Yle Kuvapalvelu

UMK-tuomarit Aija Puurtinen, Redrama, Toni Wirtanen ja Tomi Saarinen ovat valinneet Elina Orkonevan mukaan 12 artistin joukkoon kilpailemaan siitä, kuka edustaa Suomea Euroviisuissa Ruotsissa toukokuussa 2013.

Elinan kilpailukappale He's Not My Man on hänen oma sävellyksensä ja sanoituksensa. Sovituksesta vastaavat Elina Orkonevan lisäksi Mikko Arlin, Joona Hasan, Eveliina Jämsä, Lauri Lähteenkorva ja Henri Mäntylä.

- Biisin tarina on omakohtainen kokemus ja uskon sen olevan mun vahvuus - minä ja mun kappale ollaan yhtä, Elina Orkoneva kertoo.

Sibiksen kasvatti lupaa tehdä parhaansa

Elina yhdistää musiikissaan uutta ja vanhaa. Elina tekee sielukasta nykyaikaista popmusiikkia, jonka juuret ovat kuitenkin vahvasti 50- ja 60-lukujen amerikkalaisessa pop-perinteessä. Elinan UMK-biisissä on vaikutteita jazzista ja soulista.

Elina Orkoneva aloitti musiikkiopintonsa Hämeenlinnan Sibelius-Opistosta ja lahjakas nuori nainen valmistui juuri kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on myös viettänyt vuoden opiskellen rytmistälaulua Tanskan The Royal Academy Of Musicissa, Århusissa. 23-vuotiaalla laulajalla on runsaasti kokemusta keikkailusta erilaisten kokoonpanojen kanssa.

Minä ja mun kappale ollaan yhtä.

Elina Orkoneva

- Kaikki muu paitsi laulaminen on mulle tosi uutta tässä jutussa, kuten tv-kamerat, haastattelut, puvustajat ja maskeeraajat, mutta minä ja mun bändi tehdään kyllä koko ajan parhaamme.

Musiikki on Elinalle sydämen asia - biisit syntyvät omasta elämästä. Musiikki on kokonaisvaltaisesti läsnä Elinan elämässä. Hän käsittelee kaikkia asioitaan biisiensä kautta.

- En tiedä ihan tarkasti, mistä kappaleeni tulevat, mutta ne tekevät lenkin sydämeni ympärille.

Kisa alkaa joulun jälkeen

Taisto kisaajien kesken käydään torstaisin klo 21 Yle TV2:ssa alkaen 27. joulukuuta. Suorat lähetykset alkavat 17. tammikuuta ja niissä yleisö ja tuomaristo yhdessä valitsevat jatkoonmenijät.

Barona Areenalla 9. helmikuuta käydään UMK:n finaalitaisto kahdeksan kisaajan kesken ja lavalle nousevat myös vierailevat tähdet.

12:n parhaan joukkoon pääsivät Elina Orkonevan lisäksi myös Arion, Atlético Kumpula, Diandra, Great Wide North, Ilari Hämäläinen, Krista Siegfrieds, Last Panda, Lucy Was Driving, Mikael Saari, Rautakoura ja Iina Salin.