Poliisi: Tornion yöajelusta sakotetaan edelleen

Tornion keskustan ajokiellon kumoamispäätös ei ole vielä lainvoimainen, joten poliisi sakottaa edelleen kiellon rikkomisesta. Kuomoamispäätöksestä ollaan myös jättämässä oikaisuvaatimus, joka on käsiteltävä ennen kuin päätös tulee lainvoimaiseksi.

ajokielto
Näkymä Tornion kaupungin keskustasta
YLE / Kati Siponmaa

Peräpohjolan poliisi muistuttaa, että yöllinen ajokielto Tornion keskustassa on yhä voimassa ja ajokiellon rikkomisesta seuraa sakkorangaistus. Ylikomisario Pertti Haapasalon mukaan poliisi jatkaa ajokiellon valvomista ja sakottamista niin kauan kuin ajokieltomerkit ovat paikallaan Tornion keskustassa.

Tekninen lautakunta on kumonnut ajokiellon, mutta päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Keskusta-alueen taloyhtiöt ovat jättämässä päätöksestä oikaisuvaatimusta tekniselle lautakunnalle, mikä ainakin viivästää ajokiellon kumoamispäätöksen tulemista lainvoimaiseksi.