Romanialaiset äänestävät parlamenttivaaleissa - nykyinen pääministeri ennakkosuosikki

Presidentti Traian Basescun on arveltu yrittävän nimittää jonkun omista liittolaisistaan muodostamaan hallitusta.

Vasemmistolaisen USL-puoluetta edustava pääministeri Victor Ponta kampanjoi Craiovan kaupungissa perjantaina. Kuva: Daniel Mihailescu / AFP / Lehtikuva

Romanialaiset äänestävät tänään sunnuntaina parlamenttivaaleissa. Nykyisen pääministerin Victor Pontan puolueen odotetaan voittavan vaalit.

Mielipidetiedustelujen mukaan Pontan vasemmistolainen USL-puolue saa selvän enemmistön äänistä.

Presidentti Traian Basescun on kuitenkin arveltu yrittävän nimittää jonkun omista liittolaisistaan muodostamaan hallitusta.

Jos hallituksen muodostaminen pitkittyy, Romanian sopimus Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa saatttaa vaarantua. Romanian nykyinen apupaketti päättyy ensi vuoden alussa.

Romanian valuutta leu laski kaikkien aikojen alimmalle tasolleen suhteessa euroon viime elokuussa, kun Ponta yritti savustaa Basescua pois virastaan.

Tuolloin Basescu vannoi, ettei enää ikinä nimittäisi Pontaa pääministeriksi. Viime viikolla Basescu kuitenkin sanoi, että aikoo nimittää pääministeriksi parhaan henkilön.