Siunattu olkoon nettikauppa!

Yli puolet suomalaisista aikoo tänä vuonna sanoa hyvästit kauppojen jouluruuhkille ja ostaa lahjojansa verkkokaupoista. Verkkokauppojen suosion odotetaankin kasvavan entisestään. Monet kaupat houkuttelevat nyt asiakkaita ilmaisilla toimituskuluilla ja alennuksilla.

Kotimaa
Nainen käyttää läppäriä.
Yle

Yli puolet suomalaisista aikoo Itellan tutkimuksen mukaan käyttää tänä jouluna verkkokauppoja lahjojen hankkimiseen.

- Tänä jouluna 54 prosenttia suomalaisista aikoo tilata verkosta joululahjoja. Se on noin 10 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna, kertoo Itellan pakettipalveluiden johtaja Aku Happo.

Verkkokaupan suosiota selittää sen helppous. Kiireen keskellä ja kauppojen ruuhkaisimpana aikana omalle kotiovelle tai lähikauppaan saapuva tavara tuntuu helpottavalta.

- Helppo asiointi, monipuoliset valikoimat, nopeus ja ihan yksinkertaisesti verkosta tilaaminen vähentää stressiä joulun aikaan, mainitsee Happo tutkimuksen tuloksia.

"Vihaan väenpaljoutta kaupoissa"

Vantaalainen Marika Rönkkö aikoo tilata lähes kaikki lahjansa verkkokaupoista tänä jouluna.

- Kävin eilen vähän kauppoja kiertämässä niin heti sitten tuli sellainen fiilis, että loputkin lahjat löytyy netistä tänä vuonna, Rönkkö sanoo.

Kävin eilen vähän kauppoja kiertämässä, niin heti tuli sellainen fiilis, että loputkin lahjat löytyy netistä tänä vuonna.

Marika Rönkkö

- Vihaan väenpaljoutta kaupoissa. Kaikki ovat ihan hysteerisiä siellä lahjojen perässä. Minusta on kivaa se, että kun pistää illalla lapset nukkumaan, niin sitten itse istahtaa tietokoneelle ja rupeaa katselemaan sieltä lahjoja. Saa ihan vaan rauhassa etsiä niitä, miettii Rönkkö.

Asiakas kuluttaa verkossa enemmän

Rönkkö on huomannut, että monet tavarat löytää nyt halvemmalla verkkokaupoista. Kaupat yrittävät houkutella ostoksille erilaisilla alennuksilla.

- Monet verkkokaupat mainostavat ilmaista kotiinkuljetusta tai ilmaista postitusta. Voi myös tilata verkossa ja käydä sitten noutamassa lähikaupasta, sanoo Rönkkö.

Kaupan liiton mukaan kilpailu eri verkkokauppojen välillä on kovaa.

- Alennukset ovat tapa hankkia asiakkaita. Verkkokauppa-asiakkaat on hyvin tärkeitä kaupoille, koska he yleensä kuluttavat enemmän. Eli on hyvin tärkeätä saada verkkokaupassa kävijöitä itselleen, selittää Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.