Analyysi: Dohassa jähmettyneet asenteet

Dohan ilmastokokous osoitti, että maailma on valmistautumaton ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Kaikki osapuolet hautautuivat vanhoihin poteroihinsa.

Ulkomaat
Saksalaisen sokeritehtaan piipusta nousee savua taivaalle.
Armin Weigel / EPA

Maailmanpankki varoitti aivan YK:n 18. ilmastokokouksen alla, että nykymenolla maapallon ilmasto lämpenee nelisen astetta jo ennen vuosisadan loppua. Tämä puolestaan merkitsisi ilmaston ääri-ilmiöiden lisääntymistä tuhoisalla tavalla.

Siitä huolimatta lauantaina päättynyt Dohan ilmastokokous sai aikaan korkeintaan laihan tuloksen, joka ei riitä taistelemaan ilmaston lämpenemistä vastaan.

Nyt syntynyt Kioton kakkoskausi kattaa vain noin 15 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä, koska monet tärkeät saastuttajat ovat sopimuksen ulkopuolella. Yhdysvallat ei ole siinä mukana, ja siitä ovat irrottautuneet myös mm. Venäjä, Kanada ja Japani.

Yhdysvallat ei liikkunut

Dohan kahden viikon kädenvääntö osoittikin, että maat ja maaryhmät pysyvät tiukasti vanhoissa poteroissaan. Yhdelläkään maalla ei ollut tehdä mitään uusia avauksia sen enempää päästövähennysten kuin rahoituskysymystenkään suhteen.

Yhdysvalloilta odotettiin paljon, koska Sandy-hirmumyrskyn tuhot olivat vielä tuoreessa muistissa. Samaten presidentti Obaman uuden presidenttikauden arveltiin antavan presidentille entistä suuremmat valtuudet ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Mutta todellisuus oli toisenlainen.

Yhdysvallat ei tuonut pöytään yhtään uutta avausta. Päinvastoin, se jarrutti jopa sellaisen uuden käsitteen luomista kuin "loss and damage", millä tarkoitetaan kehitysmaiden tukemista ilmastonmuutoksen tuhojen korjaamisessa.

Ilmastonmuutos tuntuu monessa köyhässä maassa jo nyt ruokaturvan heikkenemisenä, tulvina ja myrskytuhoina.

EU:n menetetty maine

EU on totuttu näkemään ilmastopolitiikan tienraivaajana. Sen omat, vapaaehtoiset sitoumukset ovat huomattavasti tiukempia kuin ilmastosopimusten vaatimukset. Mutta tällä kertaa EU:n johtajuus oli hakusessa.

EU:n omia rivejä hajotti kysymys niinkutsutusta kuumasta ilmasta. EU-maista erityisesti Puolalle on kertynyt huomattava määrä käyttämättömiä päästöoikeuksia, jotka ovat perintöä sosialistisen leirin hajoamisesta, ja sen mukanaan tuomasta talousromahduksesta.

Puola oli haluton luopumaan oikeudestaan tehdä bisnestä kuumalla ilmalla. Muutama päivä ennen kokouksen päättymistä EU pääsi yhteisymmärrykseen kuumasta ilmasta keskusteluissa, joissa Suomen ympäristöministerillä Ville Niinistöllä (vihr) oli keskeinen rooli.

Mutta EU:n maine edistyksellisen ilmastopolitiikan harjoittajana oli tuolloin jo saanut kolauksen.

EU ei vieläkään uskaltanut nostaa omaa päästöleikkaustavoitettaan nykyisestä 20 prosentista 30:een verrattuna vuoden 1990 päästöihin, vaikka 20 prosentin tavoite on jo saavutettu. Monet odottivat EU:n ottavan tuon askeleen Dohassa, mutta sitä ei siis tullut.

Maailma on muuttunut

Kiinasta on kovan talouskasvunsa siivittämänä tullut maailman suurin saastuttaja, ja sen ilmastopoliittisia askelia seurataan tarkasti.

Dohassa Kiina kuitenkin muistutti tavan takaa olevansa "kehitysmaa", eikä Kioton ilmastopöytäkirja aseta päästöleikkausvaatimuksia kehitysmaille. Niinpä Kiinankin uudet avaukset jäivät vielä odottelemaan parempia aikoja.

Dohan ilmastosovun suurimmaksi saavutukseksi jäikin se, että YK:n vetämä prosessi onnistuttiin pelastamaan kaatumasta kokonaan.

Nyt solmittu Kioton kakkoskausi toimii eräänlaisena siltana joulukuun lopussa päättyvän Kioton ykköskauden ja tulevaisuudessa mahdollisesti solmittavan globaalin ilmastosopimuksen välillä.

Uusi kattava sopimus on määrä solmia vuonna 2015, ja se astuisi voimaan 2020. Siinä pitäisi kaikkien maiden - myös tähän saakka päästörajoitusten ulkopuolella olleiden Kiinan, Intian ja Venäjän - olla mukana.

Myös Yhdysvallat on antanut ymmärtää liittyvänsä päästörajoituksiin tuossa vaiheessa.

Maiden jakaminen kehitysmaihin ja teollisuusmaihin ilmastopolitiikassa on aikansa elänyt malli. Se perustuu ajattelulle, että ilmastonmuutos on yksinomaan teollisuusmaiden synnyttämä ongelma, ja teollisuusmaiden on se myös ratkaistava.

Tuolta ajattelulta on pudonnut pohja sitä mukaa, mitä enemmän Kiinan ja Intian kaltaisten maiden päästöt ovat kasvaneet.

Yksi suurimpia ilmastoneuvottelijoiden haasteita tulevaisuudessa onkin rikkoa vanhat asetelmat, ja kaivaa maat ulos nykyisistä poteroistaan.