Presidentin harmiksi Romanian vasemmisto voitti vaalit

Vasemmistojohtaja Victor Ponta ja presidentti Traian Basescu sotajalalla.

Romanian hallitseva vasemmistoliittouma on voittanut alustavien tulosten mukaan selvästi sunnuntain parlamenttivaalit.

Pääministeri Victor Pontan puolue on saanut  lähes 60 prosenttia äänistä ja presidentti Traian Basescua lähellä oleva oikeistoallianssi on saamassa vain noin 17 prosenttia äänistä.

Virallisia tuloksia odotetaan maanantain aikana.

Voitosta iloitseva Ponta sanoi, että nyt hallitus voi harjoittaa pitkäjänteistä politiikkaa talousvaikeuksissa kamppailevan maan parhaaksi.

Romanian johtaminen saattaa kuitenkin osoittautua mutkikkaaksi, sillä pääministeri Ponta ja presidentti Basescu ovat sotajalalla keskenään ja presidentti voi hankaloittaa hallituksen toimia tuntuvasti.

Basescu on vihjannut, ettei hän aio nimittää Pontaa uudestaan hallituksenmuodostajaksi. Basescu on haukkunut Pontaa pakkomielteiseksi valehtelijaksi.

Monet romanialaiset ovat kyllästyneitä huippupoliitikkojen riitelyyn, sillä johtajille riittäisi muutakin tekemistä; maa on köyhä ja korruptoitunut.