Kokoomus kierrättää johtopaikkojaan Helsingissä

Helsingin kaupunginhallituksen johtoon on tulossa Tatu Rauhamäki. Rauhamäki suhtautuu epäillen muun muassa Helsinkiin suunniteltuun keskustakirjastoon, koska pelkää sen vievän rahat lähikirjastoilta.

politiikka
Tatu Rauhamaki
Kokoomuksen Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Tatu Rauhamäki.

Kokoomus esittää Tatu Rauhamäkeä kaupunginhallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Tällä hetkellä kokoomuksen valtuustoryhmän vetäjänä toimiva Rauhamäki pääsi vain niukasti valtuustoon runsaalla 900 äänellä. Hän ei kuitenkaan koe, että se heikentäisi asemaa puheenjohtajana.

- Kokoomus on Helsingin suurin puolue, ja meidän ryhmä on valinnut minut, joten kyllä meillä on vahva mandaatti tehdä töitä. Enkä minä tätä työtä yksin tee vaan meidän ryhmä.

Nykyinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava puolestaan siirtyy kaupunkisuunnittelulautakunnan johtoon. Tällä hetkellä lautakuntaa johtaa ensimmäisen kauden kansanedustaja Lasse Männistö, joka ottaa jatkossa puolestaan Rauhamäen paikan valtuustoryhmän keulassa.

Kuntapolitiikan paalupaikka

Rauhamäki myöntää, että kyse on Helsingin merkittävimmästä luottamustehtävästä. Päätös puheenjohtajan paikan hakemisesta syntyi viimetingassa.

- Pohdin sitä todella pitkään, että lähdenkö mukaan, koska se on niin merkittävä tehtävä. Perjantaina tein päätöksen, että olen käytettävissä.

Rauhamäki sai valtuustoryhmän enemmistön taakseen äänin 16-6. Suuria eroja hän ei edeltäjänsä kanssa usko syntyvän.

Pelkään, että keskustakirjasto vie resursseja lähikirjastoilta.

Tatu Rauhamäki

- Näen, että puheenjohtajan rooli keskittyy enemmän isoihin asioihin kaupungin kannalta. Risto (Rautava) on saattanut keskittyä laajempaan kenttään, mutta minä keskityn näihin isoihin kysymyksiin, Rauhamäki linjaa.

Keskustakirjasto huolena

Rauhamäki vastustaa Helsingin jo päättämää terveyskeskusmaksun poistoa. Myös ruuhkamaksuille hän sanoo jyrkästi ei, kuten muutkin kokoomuslaiset. Keskustakirjastokaan ei tulevaa puheenjohtajaa saa täysin lämpeämään.

- Olen esittänyt huoleni lähikirjastoverkon puolesta, jos meille tulee keskustakirjasto. Kun tiedetään kuntien ja valtionkin taloudellinen tilanne niin ei kovin vahvalta näytä. Pelkään, että keskustakirjasto vie resursseja lähikirjastoilta.

Edellisen valtuuston päätöksissä Rauhamäki ei näe kuitenkaan suurempaa valittamista, onhan hän itsekin ollut niitä hiomassa.

- Kuntapolitiikka perustuu siihen, että eri ryhmien välillä käydään taustakeskusteluja ja tehdään kompromisseja. Ja välillä niissä omissa tavoitteissa onnistuu, välillä ei.

Kokoomuksen valinnat vahvistetaan tammikuussa, kun uusi valtuusto aloittaa kautensa.

Vihreät päätti jo aiemmin, että valtuuston puheenjohtajaksi tulee Mari Puoskari.