Metsän tarina kypsyi neljä vuotta

Kotimaisia luontodokumentteja näkee harvoin, mutta vuoden vaihteessa yksi sellainen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa. Metsän tarina -elokuvaa kuvattiin peräti neljä vuotta. Tekijät haluavat herätellä luonnosta vieraantuneita ihmisiä arvostamaan vanhoja metsiä.

Kotimaa
Vasemmalta Ville Suhonen Hannu Siitonen
Kotimaisia luontodokumentteja näkee harvoin, mutta vuoden vaihteessa yksi sellainen saa ensi-iltansa. Takavuosien mestarikeihäänheittäjä Hannu Siitonen on toinen Metsän tarina -elokuvan kuvaajista, mukana jutustelemassa myös elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Ville Suhonen.

Toinen dokumentin kahdesta pääkuvaajasta on luontokuvaaja Hannu Siitonen, joka on myös keihäänheiton olympiahopeamitalisti vuodelta 1976. Metsä on hänelle tuttu ja rakas paikka.

- Metsästä saa henkisiä voimia, Siitonen sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Metsä tulvii mytologiaa

Siitonen ja luontokuvaaja Mikko Pöllänen seurasivat metsän eläinten elämää hartaasti neljän vuoden ajan. Parikymmentä vuotta luontodokumentteja tehnyt käsikirjoittaja ja ohjaaja Ville Suhonen saikin käsiinsä kymmeniä tunteja kuvamateriaalia.

Hirvi on vaikea kuvattava. Kuvaaja Mikko Pöllänen pukeutui hirveksi ja oli hirvilaumassa jonkin aikaa.

Kuvaaja Hannu Siitonen

- Jos ajattelee suomalaista luontoa, niin sellaisia suuria aiheita on kohtuullisen vähän. Metsä on mielestäni väistämättä se suurin, mikä vaatii elokuvan teon, Suhonen pohtii aihevalintaa.

Elokuvan pääosiin nousivat suomalaiselle mytologialle keskeiset eläimet ja pohjoisten kansojen vanhat uskomukset. Punaisena lankana kulkee isän ja pojan vuoropuhelu metsäretkellä. Suhonen on aiemmin ohjannut mm. suositun Poika ja ilves -elokuvan.

Kuvaaja hirvenä

Eläinten kuvaaminen luonnossa vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä, joskus myös viekkautta.

- Hirvi on erittäin vaikea kuvattava. Kuvaajakollega Mikko Pöllänen pukeutui hirveksi ja oli hirvilaumassa jonkin aikaa ja kuvasi, paljastaa kuvaaja Hannu Siitonen.

Suhde metsään ja luontoon on vähän kadonnut suomalaisilta.

kuvaaja Hannu Siitonen

Välillä tarvitaan myös hyvää tuuria. Siitoseen teki erityisen vaikutuksen ilveksen poikasten leikki kalliolla.

- Se oli sattumusten suuri summa. Läksin etsimään marjikkoa vaimolle, kun poikaset löytyivät. Mikkö Pölläsen kanssa sitten kuvattiin puoli päivää poikasten leikkiä.

Dokumentin tekijät ovat huolissaan vanhojen metsien katoamisesta. Kauniilla kuvilla halutaan herätellä ihmisiä näkemään luonnon arvo.

- Metsä on aika monelle vähän pelottava paikka. Suhde metsään ja luontoon on vähän kadonnut suomalaisilta, pahoittelee Hannu Siitonen.