Suomalainen koulu kiinnostaa Yhdysvalloissa

Opetusjärjestö CIMO:n johtaja Pasi Sahlberg piiskaa suomalaisia tuotteistamaan maailmalla ihaillun koulutusjärjestelmän Yhdysvaltain markkinoille. Ruotsalaiset pyrkivät jo samoille apajille, vaikka eivät edes pärjää kansainvälisissä vertailuissa.

Kotimaa
Kielten opiskelua Mäkelänrinteen lukiossa Helsingissä 15. syyskuuta 2009.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sahlberg sai pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa sadantuhannen dollarin arvoisen Grawemeyer-koulutuspalkinnon ja hänen suomalaista koulujärjestelmää esittelevää kirjansa käännetään parhaillaan yli kymmenelle kielelle.

Yhdysvalloissa suomalainen järjestelmä kouluruokineen ja välitunteineen vaikuttaa eksoottiselta. Yksityisten palveluiden varaan rakennetussa maassa yhteiskunnan rahoittama koulu kuulostaa miltei sosialismilta.

- Kyllä tuo on aika yleinen kommentti, jos tällaista järjestelmää lähdetään sinne markkinoimaan. Toisaalta Yhdysvalloissa on yleistymässä myös näkemys, että tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi koulutusjärjestelmä tulee määrittämään maan tulevaisuuden.

PISA-huumaa ei ole hyödynnetty

Sahlbergin mukaan PISA-palkittu suomalainen kouluosaaminen voisi olla houkutteleva vientituote Yhdysvalloissa, mutta hyvää mainetta ei toistaiseksi ole osattu tuotteistaa. Ruotsalaiset sen sijaan ovat avanneet kouluketjuja, vaikka heidän omalla järjestelmällään ei ole läheskään suomalaisen koulun kaltaista mainetta ja arvostusta.

- Tässä on toistakymmentä vuotta menty PISA-huumaa, eikä ole kovin pitkälle päästy. Amerikassa ei tunneta yhtään suomalaista yritystä tältä alalta, joten kyllä kiire on, jos näille markkinoille oikeasti halutaan mukaan. Kysyntää on paljon ja meillä on osaamista, mutta se pitäisi saada jotenkin liikkeelle, Sahlberg patistaa.

Tässä on toistakymmentä vuotta menty PISA-huumaa, eikä ole kovin pitkälle päästy.

Pasi Sahlberg

Sahlbergin mukaan peruskoulua ei voi sellaisenaan siirtää toiseen maahan, mutta annettavaa olisi koulutuksen suunnittelun, kehittämisen ja johtamisen saralla.

- Yhdysvalloissa on yli 50 osavaltiota, 15 000 koulupiiriä ja 100 000 koulua. Iso osa niistä painii juuri niiden kysymysten parissa, joita täällä on tehty vuosikymmenet.

Suomen systeemistä pidettävä kiinni

Suomen maine näkyy myös siinä, että Sahlberg saa isännöidä yhdysvaltalaisia vieraita jatkuvasti.

- Kyllä tämä on hyvin poikkeuksellista. Koskaan aikaisemmin Suomen historian aikana ei Yhdysvalloista ole tällä tavalla käyty katsomassa, miten koulutusta Suomessa hoidetaan. Kyllä tämä on merkittävä asia.

Merkittävää on Sahlbergin mielestä myös se, että nykyisestä systeemistä pidetään Suomessakin kiinni, vaikka paineita valinnanvapauden lisäämiseksi on.

- Kyllä oikeudenmukainen koulutus ja se, että kaikilla on mahdollisuus menestyä on maailmalla niin harvinaista, että siitä kannattaa pitää kiinni.

- Kehottaisin kaikkia niitä, jotka ovat innostuneet tällaisesta koulutusshoppailusta katsomaan ympärilleen - Ruotsiin, Englantiin tai melkein mihin tahansa, että mitä siitä seuraa, kun sille tielle lähdetään. Se johtaa eriarvoistumisen lisääntymiseen ja OECD:n mukaan koulutuksen laatu silloin yleensä putoaa.