Stam1na, Mokoma ja Kotiteollisuus ehdolla Emma-palkinnoille

Stam1na ja Mokoma kamppailevat parhaan metallialbumin palkinnosta. Stam1na on ehdolla myös Vuoden yhtyeeksi.

Stam1na
Stam1nan Antti Hyyrynen Kuopiorockissa vuonna 2011.
Stam1naToni Pitkänen / Yle

Eteläkarjalaisia yhtyeitä on jälleen ehdolla Emma-palkintojen saajiksi. Lemiläinen metalliyhtye Stam1na on ehdolla Vuoden yhtye -Emman saajaksi. Lisäksi bändi kilpailee vuoden metallialbumi-palkinnosta Nocebo-albumillaan. Samassa kategoriassa on ehdolla myös Mokoma albumillaan 180 astetta. Albumin kansi on myös ehdolla uudessa vuoden albuminkansi-kategoriassa.

Lappeenrantalaisen Kotiteollisuuden Kone puolestaan on yleisöäänestyksessä ehdokkaana vuoden musiikkivideoksi.

Emma Gaalassa eri kategorioita on yhteensä 20. Suomen arvostetuimmat musiikkialan palkinnot jaetaan Emma Gaalassa maaliskuun alussa.

Emma Gaala nähdään suorana yle.fi/musiikki -sivustolla ja YLE TV2:ssa.