Moni vasen nimetön kantaa uutta sormusta 121212 jälkeen

Jos haluaa tehdä jotain merkittävää päivänä, jolloin päivä, kuukausi ja vuosi osuvat samalle numerolle, se olisi pitänyt tehdä viimeistään 12.12.2012. Seuraavaa sellaista päivää saa odottaa.

häät (perhejuhlat)
Kultaseppä tekee sormusta
Jan Hynnä / Yle

Tenhoava 121212-päivä on innostanut ihmisiä erilaisiin suorituksiin, mutta ennen kaikkea kihla- ja hääparit ovat ottaneet päivän haltuunsa. Ovet ovat käyneet tiuhaan niin maistraateissa kuin kirkoissakin.

Ei ollut sattumaa, että Tampereella seurakuntien järjestämä syksyn Hääyö-tapahtuma oli sovitettu nimenomaan 121212-päivälle. Seurakuntapastori Merja Halivaara Tuomiokirkon seurakunnasta kertoo, että 111111-päivänä Tampereen Hääyössä vihittiin viitisenkymmentä paria.

Nyt jäädään vähän alle, mutta silti Halivaara on sitä mieltä, että päivässä on taikaa, kun kymmenet parit astelevat pitkin Aleksanterin kirkon käytävää.

Onko päivämäärällä syvempää merkitystä naimisiinmenon kannalta, sitä on vaikea sanoa, mutta hyvä muistisääntö se toki voi olla.

- Morsiamet aina sanovat, että nyt mies muistaa tai pitää muistaa, kun on tällainen hääpäivä. Se jää sitten nähtäväksi. Sitä pitää kysyä pareilta. Ja olisikohan siinä sitten se, että monien on pitänyt mennä naimisiin, ja se on aina vain jäänyt, jäänyt ja jäänyt, ja tämä päivämäärä on ollut siten hyvä stimulantti: hei nyt tai ei koskaan, Halivaara tuumaa.

Numerosarjalla on väliä

Aleksanterin kirkkoa on valmisteltu juhlavaan Hääyöhön pitkään, mutta niin ovat tehneet myös morsiusparit.

Tämä on viimeinen tällainen päivämäärä, kun on mahdollinen ottaa tällainen numerosarja.

Mika Junikka

Tamperelaiset Mika Junikka ja Terhi Kunnas eli 121212-päivän jälkeen pariskunta Kunnas halusi itselleen ikimuistoisen hääpäivän. Päivämäärällä on merkitystä.

- Tämä on viimeinen tällainen päivämäärä, kun on mahdollinen ottaa tällainen numerosarja. Silläkin silmällä lähdettiin tähän juttuun mukaan, että saa kivan päivämäärän. Se on yksi iso syy tässä, sulhanen myöntää.

- Ja sitten tietenkin tämä itse hääyötapahtuma. Kun monta paria vihitään kerralla, niin on se hieno juttu, jatkaa morsian.

Tenhokkaat 2000-luvun päivämäärät on huomattu myös kultasepänliikkeissä. Vaikka nyt on joulukuu, eikä eletä varsinaista kihla- ja vihkisormusten sesonkiaikaa, 121212 teettää töitä.

- Ja toiset ovat niinkin myöhään liikkeellä, että vielä tänään keskiviikkonakin joudumme tekemään valmiiksi kihloja, kultaseppä Reijo Andreasen paljastaa.

Kannattaa siis vilkaista 13. joulukuuta ystävän, sukulaisen tai työkaverin vasenta nimetöntä. Sormessa saattaa kimmeltää uutuuttaan kimalteleva sormus.