1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Blogit

Jari Korkki: Lobbarit laukalla

Jokohan tässä on taas vaalit tulossa? Yleensä ministerien erityisavustajat loikkivat uusiin hommiin puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja. Se on ymmärrettävää, koska kysyntää on ja avustajankin työpaikka katkolla. Tällä kertaa kierrätys alkoi kuitenkin ennätysaikaisin jo ennen sitä kuuluisaa puolimatkan krouvia.

Jari Korkki. Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Ensin lähti pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) erityisavustaja Jussi Kekkonen yhteiskuntasuhteita hoitavaan Miltton Networksiin. Ja kas, eipäs mennyt kuin muutama viikko, kun valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustaja Matti Hirvola hilpaisi samaan putiikkiin.

Se on tietysti lohdullista, että kundien firma on Miltton kahdella teellä. Siinä voisi hyytyä kovempikin heppu, jos lobbauskeikalle putkahtaisi Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta tutun Milton Securityn Lisbeth Salander.

**Mikäs siinä, lobbausfirma varmaan **tarvitsee yhteiskuntasuhteita joka suuntaan. Yhteistyö voi yksityisellä puolella luistaa hallitusta paremmin, kun ei tarvitse joka siunaaman välissä tutkiskella mielialakäppyröitä. Sen verran hyvin tunnen sekä Kekkosen että Hirvolan, että ovat kohtuullisen sitkeitä sissejä, kun pitää näkemystä kaupata. Kunhan eivät puhu toisiaan pyörryksiin.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Hirvola venymään samaan kuin Kekkonen: järjestämään ensi töikseen läksiäiset entisestä duunista uudessa työpaikassaan. Valtioneuvoston linnaa olisi ollut pikkuisen vaikea perustella veronmaksajille.

Old time politics.

Ei sillä, että tässä nyt mitään vaaleja kaivattaisiin, kun on joulukin tulossa. Eduskunnassa riittää glögijuhlaa toisensa perään. Puhemies Eero Heinäluomakin oli riehaantunut ehdottelemaan, ettei SDP:n ryhmän torstai-illan glögeillä tarjoiltaisi alkoholia. Kas kun on istunto päällä samaan aikaan. Tosin glögiähän juhlissa ei ole tarjottu vuosiin. Ryhmää vetävä absolutisti Jouni Backman veti kuitenkin pidemmän huikan, anteeksi korren. Viini virtaa. Ehkä joku taas katajaan kapsahtaa.

Nobelit ovat mukavia, mutta ei niillä eurokriisejä ratkota.

Mutta pian tarttis tehdä jotain. Ettei käy niin kuin Tuntemattoman Lahtiselle. Että apua kiellettiin pyytämästä, kun sitä ei ole antaa. Ennen kuin alkaa puuristin tienuu. Tulee helmikuun loppukin yllättävän nopeasti.

Mutta vaikkei uutta jytkyä pukkaisi, hallitus tuskin uskaltaa kaatua. Ainakin valtiovarainministeriön eläköityvä valtiosihteeri Raimo Sailas valisti Ylen TV1:n Ykkösaamussa, että uudet vaalit tulisivat hirvittävän kalliiksi. Hallituksen jatkamista katkeraan loppuun halusi kenties hieman yllättäen myös tiistaina politiikan toimittajien lounaalla vieraillut keskustan Juha Sipilä.

Halvemmaksi tulisi kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Vaikka tekee kipeää, ei haittaa.

Samaa voisi vähitellen toivoa muultakin Euroopalta. Nobelit ovat mukavia, mutta ei niillä eurokriisejä ratkota.

Kesävaalit? Kysykää lobbareilta.

Jari Korkki
kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja