1. yle.fi
  2. Uutiset

Tunturipapin virka lakkautetaan

Inarin kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa Inarin tunturipapin viran tiukan äänestyksen jälkeen keskiviikkoiltana. Tunturipapin ja diakonin viran lakkauttaminen hyväksyttiin osana seurakunnan lähivuosien taloussuunnitelmaa.

julkiset virat

Kahden viran lakkauttaminen Inarin seurakunnasta ei mennyt läpi äänestyksettä. Ulla Kemppainen esitti kahdeksan muun kirkkovaltuutetun kannattamana, että toiminta- ja taloussuunnitelmasta poistetaan maininnat toisen seurakuntapastorin ja kolmannen diakonian viran lakkauttamisesta. Kemppainen esitti, ettei virkojen lakkauttamiseen palata tämän valtuustokauden aikana.

Äänestys päättyi virkojen lakkauttamisen puolesta, lopulta äänin 9-9. Tasapelin vuoksi kokouksen puheenjohtaja Jouni-Ilmari Jomppasen ääni ratkaisi vaalin.

Eriävän mielipiteen jättivät suullisesti Satu Yliluoma, Anne Tuovila, Sirkka Hilli, Ulla Kemppainen ja Mirja Kiviniemi.

Suunnitelman mukaan virat lakkautetaan vuoden 2013 lopussa, tosin niistä on tehtävä vielä omat päätökset ensi vuonna. Virkojen säilyttämiseksi seurakunnan pitäisi löytää uusia tuloja tai säästöjä noin 120 000 euroa.

Kirkkoneuvosto on esittänyt virkojen lakkauttamista jo kaksi kertaa aiemmin, mutta aikaisemmin ehdotus on hylätty valtuustossa.

Korjattu: Äänestystulos.

Lue seuraavaksi