1. yle.fi
  2. Uutiset

Huonokuntoinen Chavez voi joutua lykkäämään virkavalaansa

Venezuelan viestintäministeri vakuuttaa, että muutoksista presidentin terveydentilassa tiedotetaan avoimesti. Hänen mukaansa huonojen uutisten piilottelu olisi vastuutonta.

Ulkomaat
Chavez suutelee ristiä.
Hugo Chavez suuteli krusifiksiä tv-puheensa aikana Caracasissa lauantaina 8. joulukuuta 2012.Miraflores Press / EPA

Venezuelan presidentillä Hugo Chavezilla on meneillään vaikea toipumisjakso, sanovat hänen uskotut ystävänsä ja läheisensä. Chavez ei välttämättä ehdi kuntoutua viimeisimmästä syöpäleikkauksestaan ajoissa ensi kuun virkavalan vannomista varten.

Parhaillaan Havannassa lepäilevän presidentin on määrä uudistaa virkavalansa kuusivuotiselle kaudelle tammikuun 10. päivänä.

Viestintäministeri Ernesto Villegas on toiveikas Chavezin toipumisen suhteen, mutta hän kehottaa venezuelalaisia varautumaan takapakkiin. Hänen mukaansa "kansan tulisi ymmärtää tilanne". Hallituksen verkkosivuilla julkaistussa viestissä Villegas toteaa myös, että Chavezin hauraan kunnon piilottelu olisi vastuutonta.

Oppositio: Terveydentilasta tehty vaaliase

Venezuelan poliittisen kentän äärilaidat ovat yhtyneet huolessaan Chavezin terveydentilasta, mutta pinnan alla piilee jännitteitä.

Maan pääkaupungissa Caracasissa valmistaudutaan sunnuntaisiin kuvernöörinvaaleihin, ja eri kampanjatilaisuuksissa on toivotettu Chavezille pikaista paranemista. Opposition leiristä on kuitenkin samalla moitittu vastustajia siitä, että nämä ovat valjastaneet presidentin keppihevoseksi poliittisiin tarkoituksiinsa.

Lokakuun presidentinvaaleissa tappion kärsinyt, nyt kuvernööriksi halajava Henrique Capriles valitti keskiviikkona, että Chavezin kannattajat käyttävät heikkoa terveydentilaa hyväkseen heidän kalastellessaan ääniä ehdokkailleen.

Chavez on leikattu Kuubassa neljästi puolentoista vuoden aikana, eikä syöpäsoluja ainakaan toistaiseksi ole onnistuttu häätämään pysyvästi. Viimeksi 58-vuotias Chavez oli kirurgin hoidettavana viikonloppuna.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi