Obama esitti surunvalittelunsa kouluammuskelusta

Yhdysvaltain presidentti kertoi Valkoisessa talossa pitämässään puheessa olevansa murheen murtama järkyttävän tapauksen vuoksi. Hänen mukaansa asioihin on saatava muutos.

Ulkomaat
Barack Obama pyyhkii kyyneleitä puhujankorokkeella.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pyyhki kyyneleitä puhuessaan Connecticutin kouluampumisen jälkeen Valkoisessa talossa.Mandel Ngan / AFP / Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi perjantaina kaiken mahdollisen avun Connecticutiin, jotta osavaltio toipuu järkyttävästä kouluampumisesta. Obama korosti, että kansakunnan on puhallettava yhteen hiileen, jotta samankaltaisia ampumatragedioita ei enää tapahtuisi. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa on ollut kouluampumisia aivan liikaa.

Yhdysvaltain presidentti kertoi olevansa murheen murtama järkyttävän tapauksen vuoksi.

- Suurin osa tänään kuolleista lapsista oli 5-10 -vuotiaita. Heillä oli koko elämä vielä edessään, sanoi Obama Valkoisessa talossa pitämässään puheessa.

Presidentti Obama oli jo aiemmin yhteydessä liittovaltion poliisiin FBI:n johtajaan ja Connecticutin kuvernööriin Newtownin perjantaisen kouluammuskelun vuoksi, Valkoinen talo kertoi.

Obama soitti kuvernööri Dan Malloylle esittääkseen surunvalittelunsa uhrien perheille.

Lisäksi Obama soitti FBI:n johtajalle Robert Muellerille. FBI avustaa paikallisia viranomaisia tapauksessa, ja Carneyn mukaan Valkoinen talo tekee kaiken voitavansa tukeakseen viranomaisia.

CBS-uutiskanavan mukaan alakoulussa sattuneessa ammuskelussa olisi kuollut jopa 27 ihmistä.

Lähteet: AFP, Reuters, AP