Hyppää sisältöön

Jyrki Kasvi: Projektipöhö imee Suomen mehut

Suomi on projektien ja hankkeiden luvattu maa. Käytännössä kaikki tutkiminen ja kehittäminen on organisoitu projekteiksi, siisteiksi parin vuoden paketeiksi, jotka on helppo pitää erillään muusta toiminnasta, kirjoittaa Jyrki Kasvi blogissaan.

Jyrki Kasvi. Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Ennen projektin alkua se pitää suunnitella; Ilman yksityiskohtaista projektisuunnitelmaa projektille on turha yrittää saada rahoitusta.

Jokainen hakemus ei tietenkään tärppää eli hakemuksia on kirjoitettava monta. Esimerkiksi yliopistoissa jopa kolmannes tutkijan työajasta voi kulua rahoituksen hankkimiseen. Tilastoissa ja raporteissa nämä tunnit eivät näy, sillä ne kirjataan edellisiin projekteihin tehdyksi työksi.

Toki myös hankkeiden valmisteluun voi saada julkista rahaa, kunhan kirjoittaa ensin projektisuunnitelmankirjoitussuunnitelman.

Tutkijakoulutukseen tarvitaankin ehdottomasti kaikille pakollinen 'Projektirahoitus ja luova raportointi' -opintokokonaisuus.

Projektiryhmien kokoukset ja raporttien kirjoittaminen voivat viedä valtaosan projektien varsinaisista työtunneista. Esimerkiksi viiden kumppanin projektin johtoryhmän palaveri maksaa helposti yli 5 000 euroa (2 henkilöä x 5 kumppania x 4 tuntia x 130 euroa/tunti). Plus matkat ja pöytäkirjan kirjoittaminen.

Kuinka paljon aikaa jää varsinaiseen tutkimukseen ja kehitykseen?

Miksi näitä kalliilla hankittuja tietoja ei hyödynnetä, on suomalaisen innovaatiojärjestelmän suuri mysteeri.

Projektin tärkein tulos on loppuraportti. Kun projektin jälkeen kysyy projektin tuloksia, saa eteensä mapin. Vaikutusten arviointi ja tulosten levittäminen karsitaan projektisuunnitelmissa minimiin, sillä mitä suurempaa rahoitusta projektille hakee, sen epätodennäköisempää sen saaminen on.

Vaikka projekteihin ja hankkeisiin investoitu raha ja aika tuntuvat kuluvan pelkkään suunnitteluun ja raportointiin, tuloksiakin toki saadaan. Hankkeiden ansiosta me tiedämme muun muassa, miten tietotekniikkaa voitaisiin hyödyntää kouluissa, miten muutosta tulisi johtaa, tai millaisia sähköisiä palveluita ihmiset haluaisivat käyttää.

Miksi näitä kalliilla hankittuja tietoja ei hyödynnetä, on suomalaisen innovaatiojärjestelmän suuri mysteeri.

Kun projektin rahoitus loppuu, loppuu myös kiinnostus. Rahoitus ja tekijät siirtyvät seuraaviin projekteihin.

Vanhojen projektien tulosten hyödyntämistä ja levittämistä varten tarvitaan ilmeisesti oma projektinsa. Kuka kartoittaisi esimerkiksi Suomen lukioiden tai kuntien tai sairaanhoitopiirien kehityshankkeiden parhaat opit ja levittäisi ne koko maahan?

**Uutta luomaan **tarkoitetut projektit ja hankkeet ovat usein itsessään innovaatioiden pahimpia esteitä.

Projektisuunnitelma määrittelee etukäteen, mitä tehdään eli projektien tulokset tiedetään etukäteen. Mikä se sellainen ennalta määritelty 'uusi' innovaatio on?

Ja mikä pahinta, projektit antava kaikille muille luvan levätä laakereillaan: ”Miksi meidän pitäisi kehittää toimintaamme tai tuotteitamme? Sitä vartenhan meillä on projekti!”

Meillä ei ole varaa ulkoistaa ajattelemista projekteille. Suomi menestyy vain, jos jatkuvasta kyseenalaistamisesta, kehittämisestä ja muutoksesta tulee kaikkien oikeus ja velvollisuus.

Ihmisten luovuus on vapautettava rahoitushakemusten ja projektiraporttien oravanpyörästä aidosti uusien ajatusten etsimiseen ja kehittämiseen.

Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n tutkimus- ja kehitysjohtaja

.
.