Vaniljavannikkeet tuovat joulun

Moni kokkaa tai leipoo joulun herkut vuodesta toiseen äitien ja mummojen resepteillä. Muuten joulu ei maistu joululta. Jouluherkut ovat tärkeitä vahvojen tunteiden makumuistoja.

Kuva: Kati Latva-Teikari / Yle

Kokkolalainen Helena Aunola ei voi kuvitellakaan joulua ilman vaniljavannikkeita. Ensin niitä leipoi äiti, sitten Helena. Sellaista joulua ei ole vielä tullut, ettei kahvipöydässä olisi niillä herkuteltu.

- Äiti varmaan otti ohjeen keittokirjastaan 1960-luvulla. Pikkutyttönä kävin varkain hakemassa kakkusia eteisen kylmäkomerosta ja juoksin salaa vintille herkuttelemaan. Silloin ne vasta hyvältä maistuivat!

Helena tavoittelee myös jouluruokiinsa samoja makuja kuin äidin jouluherkuissa aikoinaan. Makumuistoilla on suuri merkitys.

- Joulu ei tunnu samalta, jos jättää tekemättä jonkin ruuan tai leivonnaisen, jota on kymmeniä vuosia tehnyt, Helena pohtii.

Tytär leipoo Irlannissa

Pelkällä perinteellä ei kuitenkaan mennä. Innokas kokkaaja kokeilee joka joulu myös jotakin uutta ja erilaista. Osa Helenan kokeiluista on jo jäänyt elämään Aunolan perheen joulupöytään, osa hylätään kertakokkauksen jälkeen.

Vaniljavannikeperinnettä Helena on saanut siirrettyä jo eteenpäin. Irlannissa asuva tytär osti Suomesta pursottimen ja leipoo kakkuset äidin ohjeella.

- Olen iloinen ja ylpeä, että olen saanut siirrettyä perinnettä eteenpäin.

Ehkäpä joku muukin innostuu vielä kokeilemaan. Vaniljavannikkeet ovat Helenan mukaan helppoja ja nopeita leivottavia.

Ohjeen mukaan 350 g voita ja 200 g sokeria vaahdotetaan. Seokseen lisätään yksi muna ja lopuksi kuivat aineet, eli 2 tl vaniljasokeria ja 425 g hienoja vehnäjauhoja. Taikinasta pursotetaan pyöreitä kakkusia ja paistetaan 200 asteisessa uunissa vaalean ruskeiksi.