Koe uusi yle.fi

Kansanedustajat saivat ohjeita taulutietokoneisiin ja pukeutumiseen

Tabletit ovat ainakin toistaiseksi sallittuja istuntosalissa.

politiikka
Tietokone eduskunnassa.
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Eduskunta tiedotti tiistaina iltapäivällä puhemiesneuvoston jo marraskuun lopulla käymästä keskustelusta, jossa käsiteltiin muun muassa taulutietokoneiden ja älypuhelinten käyttöä eduskunnan istuntosalissa. Tiedotteella lienee yhteys MTV3:n saman päivän aamuna kertomaan uutiseen, jonka mukaan puhemiesneuvosto olisi viime viikolla kieltänyt edustajilta vaaleiden farkkujen käytön istuntosalissa.

Eduskunnan tiedotteessa pukeutuminen mainitaan viimeisessa kappaleessa.

- Edustajan vakaaseen ja arvokkaaseen esiintymiseen on vakiintuneen käytännön mukaisesti katsottu kuuluvan asiallinen ja siisti pukeutuminen. Puhemiehet ohjaavat tarvittaessa pukeutumisetiketin tulkinnassa, tiedotteessa ohjeistetaan.

Muilta osin tiedote ei käsittele pukeutumista. Sen sijaan puhemiesneuvoston kerrotaan linjanneen edustajien muutakin salikäyttätymistä. Erityishuomion saivat taulutietokoneet, joiden käyttö on ainakin toistaiseksi sallittu täysistunnossa. Puhemiesneuvoston mukaan tässäkin on noudatettava arvokkuutta, koska istuntosalia ei ole tarkoitettu toimistotöiden tekemiseen.

Puhemiesneuvoston mielestä taulutietokone soveltuu kuitenkin täysistuntopuheenvuorojen apuvälineeksi sekä muistiinpanoihin ja tiedonhakuun. Sama koskee älypuhelimia, kunhan ne pitää äänettömällä eikä sottele puheluita salissa.

Kokeilujakson jälkeen puhemiesneuvosto tekee päätökset laitteiden käytöstä vuoden 2013 valtiopäivien jälkeen.