Työpaikoilta lahjaksi vapaapäiviä ja lämmintä kättä

Nettikommentoijien kirjoituksista selvisi, että työpaikoilta saatavien joululahjojen kirjo on suuri. Osa yrityksistä jakaa työntekijöilleen yrityslahjoja ja osassa työpaikoista ei jaeta joulupaketteja lainkaan. Lappeenrantalaisen mainosalan yrityksen tiimivastaava kertoo, että palkalliset vapaapäivät vuoden lopussa motivoivat työntekijöitä uusiin projekteihin.

Kotimaa
YLE / Arja Lento

Nettikommentoijien kirjoituksista selvisi, että työpaikoilta saatavat joululahjat vaihtelevat suuresti yritysten kesken. Rahalla mitattuna arvokkaimpien lahjojen joukkoon kuuluvat palkalliset vapaapäivät. Lappeenrannassa toimiva mainosalan yritys Nitro ID on jo kolmen vuoden ajan antanut henkilöstölle joululahjaksi vapaa-aikaa.

- Tänä vuonna päätimme antaa kaikki joulun välipäivät sekä uuden vuoden aaton palkallisiksi vapaapäiviksi, kertoo tiimivastaava Katja Loikkanen.

Loikkanen perustelee lahjavalintaa sanomalla, että vapaapäivistä hyötyvät työntekijät ja heidän perheensä.

- Ihmiset tekevät meillä luovaa työtä ja luovat aivot ovat kovassa käytössä. Pieni lepohetki vuodenvaihteessa tulee tarpeeseen ja vuoden alussa on motivoivaa ponkaista levänneenä ja idearikkaana taas uusiin projekteihin, perustelee Katja Loikkanen.

Osalle suomalaisista on uransa aikana saanut ns. joulubonuksen, kuten nimimerkki Lahjakortti.

Kaupungilla töissä 33 vuotta, mutta eipä ole työnantaja vielä jouluna muistanut.

Kunnanveerti

- Edellinen työnantaja antoi jouluksi aina joulurahan joka oli ylimääräinen lisä ennen joulua saatavaan tiliin.

Pyyhkeitä ja tinoja firmojen logoilla

Lappeenrantalainen teräsalan yritys Metehe Oy on aikoinaan jakanut työntekijöilleen joululahjoiksi yrityslahjoja, kuten pyyhesettejä. Viimeisten vuosien aikana yrityksen kolmisenkymmentä työntekijää on kuitenkin saanut lahjaksi joulukinkun.

- Kinkku on kiva lahja koko perheelle ja siitä on tullut hyvää palautetta. Väkemme on miesvoittoista, joten lihapaketti on ollut kaikkien mieleen. Kasvissyöjien kohdalla miettisimme tietenkin vaihtoehtoista lahjaa, kertoo myyntisihteeri Jonna Jääskeläinen.

Osa nettikirjoittelijoista on pettynyt työnantajilta saamiinsa lahjoihin.

- Ehkä huonoin on uudenvuodentina, helsinkiläisten tuntemalla erään joukkoliikennefirman nuolilogolla varustettuna. Hanna

- Pohjanoteeraus oli sellofaaniin kääritty kynttilä, muutama konvehti ja tikkuaski, firman logolla kuinkas muuten. -Hyväntekeväisyyteen muka.

Ei yhtään pakettia

Yle Uutiset Suoran Linjan nettisivuilla käydyn keskustelun perusteella paljastui, etteivät läheskään kaikki työntekijät saa työpaikaltaan joulupakettia. Esimerkiksi moni määräaikainen työntekijä jää ilman lahjaa.

- 5 vuotta samassa paikassa määräaikaisilla pätkäsopimuksilla, toistaiseksi en ole saanut yhtenäkään jouluna mitään (paitsi seuraavan työsopimuksen mikä on ihan kiva mutta sitä ei ehkä lasketa lahjaksi...). -pätkä

- Ei 21 vuoden aikana yhtään mitään, kahvit juotu ja nekin seurakunnan tarjoomina. Kyllä tällä arvostuksella jaksaa...-Kunnantyöntekijä

Nimimerkki EMe kirjoittaa keskustelussa, että julkisella sektorilla ei paljon lahjoja jaella. Yksityisellä puolella työskennellessä hän on sen sijaan saanut paketteja.

- Kaupungilla töissä 33 vuotta, mutta eipä ole työnantaja vielä jouluna muistanut. -Kunnanveerti