1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. parturit ja kampaamot

Kampaaja-aika varataan yhä tarkemmin hinnan perusteella

Edullisemmat hiusalan oppilastyöt houkuttelevat uusia asiakkaita yhä laaja-alaisemmin Oulussa. Parturi-kampaamojen arvonlisävero nousi viime vuoden alussa 14 prosenttiyksikköä. Tammikuussa vero nousi vielä yhden prosenttiyksikön.

parturit ja kampaamot
Kampaaja tekee hiusasiakkaalle permanenttia.
Erno Serkosalmi / Yle Oulu

Oulun seudun ammattiopiston hiusalan kampaamotuolit ovat olleet tasaisen varmassa käytössä jo vuosikymmeniä. Viime vuodesta lähtien asiakasmääriin on tullut selkeä nousu, sillä ammattilaisliikkeissä asiakashinnat ovat nousseet alv-korotusten vuoksi.

Esimerkiksi parturi-kampaajaksi opiskeleva Lea Saari on yllättynyt, että oppilastöitä haluavia asiakkaita on ollut niinkin paljon heti opintojen alussa.

- Odotin kieltämättä vähän vähemmän asiakaskuntaa näin ensimmäisenä opiskeluvuotena. Meillä menee enemmän aikaa työn tekemiseen ja tarvitsemme myös ohjausta enemmän. Oletin, että ei ole niin paljon asiakkaita mitä nyt on ollut, Saari kertoo ja rullaa permanenttirullaa asiakkaansa hiuksiin.

Oppilaitoksen asiakasryhmä laajenee

Oulun seudun ammattiopiston lehtori Margit Kämäräinen kertoo, että tähän asti oppilaitoksen palveluja ovat käyttäneet pääasiassa keski-ikäiset. Nyt edullinen palvelu kelpaa myös lapsille ja nuorille - lähes kaikille.

Kaikki halukkaat eivät enää saa palveluaikaa oppilaitokselta ruuhkan vuoksi.

- Kun tulin tänne opettajaksi, niin täällä oli asiakkaana enemmän keski-ikäisiä. He ottivat permanentteja, hoitoja ja leikkauksia. Mutta nykysin tehdään paljon värjäyksiä ja leikkauksia. Permanentit on vähentynyt, mutta kyllä niitäkin tehdään ihan tarpeeksi, Kämäräinen hymyilee.

"Aikaa kuluu enemmän, lopputulos parempi"

Kampaamotuoliin toista kerta istuutunut oululainen Heli Oikarinen valitsi oppilaitoksen kampaamon edullisen hinnan takia.

- Kotiäitinä ei paljon ole ylimääräistä rahaa. Olen seurannut hintoja ja kyllä muualla saa laittaa muutamia kymppejä enemmän. Tietysti tässä istutaan kauemmin, mutta tässä myös saa mitä tahtoo.

Kun palvelut kallistuvat, se rajaa tiettyjä asiakkaita pois. Palvelut alkavat muuttua melkein jo luksuspalveluiksi.

Lea Saari

- Ja lopputulos on sama, ellei jopa parempi. Nuoret uskaltaa kokeilla enemmän, Oikarinen lisää.

Kampaamokäynnistä tullut luksuspalvelua

Oulun seudun ammattiopiston hiusalan opiskelijoita arvolisäveron nostaminen ei sinällään kauhistuta, silllä työllisyysnäkymät ovat heidän mukaansa hyvät. Vaatii silti enemmän pohdiskelua kuinka pysyy kilpailun kärjessä.

- Kun palvelut kallistuvat, se rajaa tiettyjä asiakkaita pois. Palvelut alkavat muuttua melkein jo luksuspalveluiksi. Ja tuntipalkka ei kuitenkaan ole niin hyvä. Siitä menee aika iso lovi muualle kuin siihen kampaajan taskuun, pohtii opiskelija Lea Saari.

Parturi- ja kampaamopalveluiden alv-korotukset nousivat tammikuussa prosenttiyksikön. Lehtori Margit Kämäräinen kuitenkin lupaa, että hiusalan oppilaitoksessa hinnat pysyvät selvästi ammattikampaamoja edullisempina.

Lue seuraavaksi