Stam1na sai taidepalkinnon

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta jakoi vuoden 2012 taidepalkinnot Stam1nalle ja kuvataiteilija Irma Laukkaselle. Perusteluissa mainitaan mm. yhtyeen asenne, kekseliäät sovitukset ja kantaaottavat sanoitukset.

musiikki
Stam1nan Antti Hyyrynen Kuopiorockissa vuonna 2011.
Stam1naToni Pitkänen / Yle

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi Taidepalkinnolla kotkalaisen kuvataiteilija Irma Laukkasen ja nuoren taiteilijan palkinnolla raskasta suomenkielistä rokkia soittavan lemiläistaustaisen Stam1na-yhtyeen. Näiden lisäksi toimikunta palkitsi taide- ja kulttuurivaikuttajat Juhani Järvisen Etelä-Karjalasta ja Eero Niinikosken Kymenlaaksosta Taiteen puolesta –tunnustuksella.

Nuoren taiteilijan palkinto Stam1nalle

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta perustelee Stam1nalle myöntämäänsä palkintoa mm. sillä, ettei lemiläisyhtye ole pyrkinyt piilottamaan maantieteellisiä juuriaan. Perusteluissa myös kehutaan yhtyeen sovituksia ja sanoituksia kekseliäiksi ja kantaaottaviksi. Oman osansa kehuista saa Stam1nan vallaton poikamainen huumori.

Kaakkois-Suomen nuoren taiteilijan palkintoa on jaettu vuodesta 1998. Palkinnon suuruus vuonna 2012 on 2 000€.