Hyvää saippuaa ei saa halvalla

Laadukas tv-draama tarvitsee aikaa ja hidasta elämää. Suomalaisessa tv-kentässä on Kotikadun kokoinen aukko, sanovat käsikirjoittajat.

viihde
Luotolan perhe, eli Teemu Luotola (Ville Keskilä) , Ninni (Elina Erra), Hannes Luotola (Risto Autio) ja Karin Luotola ( Anitta Niemi)
Luotolan perhe vuonna 1995 eli Teemu Luotola (Ville Keskilä) , Ninni (Elina Erra), Hannes Luotola (Risto Autio) ja Karin Luotola (Anitta Niemi).Seppo Sarkkinen / Yle

Kotikadulle on heitetty hyvästit. Suomessa on nyt selkeä pitkän tv-draaman mentävä aukko.Vuosikymmeniä kestävä tv-draama antaa parhaimmillaan näyteikkunan yhteiskunnan muutokseen ja ihmisen kasvutarinaan. Millaisia teemoja tästä ajasta voisi nostaa uuteen perhesarjaan?

- Minä tarkastelisin syitä enemmän kuin seurauksia. Perheiden moniongelmaisuus; mitä siellä takana oikein on? Nostaisin esiin esimerkiksi uravanhemmuuden; sen että lasten kasvatus ulkoistetaan jollekin muulle ja se, kuinka lapsista on tullut jonkinlaisia oman egon jatkeita, siinä olisi käsikirjoittajalle tekemistä, listaa Risto Autio.

Suomessa vielä paljon opittavaa

Pentti Järvinen muistuttaa muun maailman laukkaavan kaukana edellä, mitä käsikirjoittamiseen tulee.

- Saippuan käsikirjoittaminen on huippuammattilaisten työtä. Eihän sitä tarvitse katsoa kuin tv- sarjan lopputekstit, niin näkee kuinka muualla käsikirjoittamiseen panostetaan. Coronation Street kerää 20-25 miljoonaa katsojaa. Kun Suomessa ryhdytään tekemään seuraavaa pitkää tv-sarjaa, niin pitäisi pitää kolmen vuoden tauko ja miettiä vähän. Rakentaa ja pohjustaa asiat kunnolla.

- Jos taas laitetaan pari käsikirjoittajaa mökille miettimään että kukas tässä olisi hyvä pääosan esittäjä, niin puuhasteluksi se väkisin menee, veistelee Pentti Järvinen.

Risto Autio kertoo hauskan esimerkin.

- Kun olin mukana Kotikadun käsikirjoittajatiimissä, vierailimme Englannissa tapaamassa maailman huipulla olevia käsikirjoittajia. Herätti aikamoista hilpeyttä, kun kerroimme että Suomessa suosittua "Our Street" -ohjelmaa käsikirjoittaa kolme ihmistä, joista yksi vielä samalla näyttelee siinä!

Tapahtumattomuus on parasta draamaa

Pentti Järvinen on pitkän linjan tv-ammattilainen ja käsikirjoittaja. Laadukasta tv-draamaa ei synny ilman rahaa, aikaa ja arvostusta. Tätä Suomi ei hänen mielestään juuri nyt tarjoa.

- Sarjan pitää luoda oma maailma, oma historiansa eikä siihen voi siirtää asioita heti, tässä ja nyt. Esimerkiksi saksalaiset ovat tutkineet, että ihmisiä kiinnostaa tv-sarjasta saatava informaatio. Jos sairastuu vakavasti, millaisia tunteita se aiheuttaa itsessä ja ympäristössä? Miten tällaisia asioita kohdataan? Draaman pitää olla tunnistettavaa ja siinä on oltava oikea draaman rytmi, sanoo Pentti Järvinen.

Risto Autio käyttäisi sanaa käyttödraama.

- Sarjassa pitäisi näyttää asioita, joita elämässä oikeastikin tapahtuu. Sarjan pohdinnoissa ihmiset peilaavat myös oman elämänsä tapahtumia ja saavat ehkä vastauksia arjen kysymyksiin.

Eipä kaivella vanhoja, mutta kysytään kuitenkin: Olisiko Kotikatua voinut vielä jatkua?

- Ilman muuta. Ei ihan huoletta, mutta skarppaamalla kyllä.

- Se joka lähtee tällaisen sarjan matkaan, pohtii myös omaa elämäänsä sen kautta. Kun sarja muutettiin puolituntiseksi ja lähetettiin useamman kerran viikossa, käytiin puolituntisessa läpi jopa viiden päivän tapahtumat. Rytmi muuttui ja käänteistä tuli suoraan sanoen epäuskottavia. Skarppaamalla olisi käytännössä voinut palata alkuperäiseen ajatukseen mikä Kotikadulla oli, eli hidasta kerrontaa joka on ajassa kiinni, sanoo Risto Autio.