1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaupunginjohtaja ja perussuomalaisten valtuutettu ilmiantoivat toisensa poliisille

Perussuomalaisten tuore kaupunginvaltuutettu ja Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja käyvät nokkapokkaa tekemällä toisistaan tutkintapyyntöjä poliisille.

kaupunginjohtajat
Juha Isosuo selittää kädet levällään.
Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.Hannu Harhama / Yle

Kiistely Hämeenlinnan yritys- ja elinkeinopoltiiikan linjasta kovenee.

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo pyytää poliisia selvittämään, onko perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Kari Ilkkala tehnyt Hämeenlinnan kaupungin johdosta aiheettoman tutkintapyynnön.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo, että oman oikeusturvansa ja valmistelussa olleiden virkamiesten oikeusturvan kannalta asia on selvitettävä.

- Aiheeton rikostutkintapyytö jää poliisin työtilanteen takia roikkumaan ilmaan kuukausiksi ja koko ajan on olemassa epäilyksen varjo yläpuolella, vaikka koko asiassa ei olisi mitään perääkään.

- Tässä halutaan käyttää julkisuutta hyväksi. Tällainen tutkintapyyntö leimaa, kun lehdessä lukee, että keskusrikospoliisi tutkii, vaikka asiaa ei ole edes käsitelty, sanoo Isosuo Yle Hämeelle ja viittaa Iltalehden tekemään uutiseen Ilkkalan tutkintapyynnöstä.

Viime viikolla tuli julkisuuteen perussuomalaisten Kari Ilkkalan tutkimuspyyntö Hämeenlinnan johdon toimista ja tiedonannosta Moreeni Metals -yrityksen lainantakausasiassa. Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo on myös lähettänyt asiasta kaupunginvaltuutetuille tiedotteen, jossa perustellaan poliisille tehtyä tutkimuspyyntöä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomien nettijulkaisu.

Lue seuraavaksi