Lähes viidennes virolaisista elää köyhyydessä

Köyhyys on Virossa suuri ongelma samalla, kun maan vähäistä valtion velkaa kiitellään Euroopassa. Lähes viidennes Virossa asuvista elää köyhyysrajan alapuolella. Vaikeinta on vanhuksilla ja yksinhuoltajilla.

Ulkomaat

Lähes viidennes Virossa asuvista elää köyhyysrajan alapuolella, kertovat maan tilastoviranomaiset. Vastaavasti noin neljännes pysyy köyhyysrajan yläpuolella sosiaalitukien ansiosta.

Viron tilastoviranomaisten keskiviikkona julkaisemien lukujen mukaan 17,5 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella eli heidän ansionsa ovat kuukaudessa alle 299 euroa. Väestöstä 23 prosentin tulot ylittävät köyhyysrajan sosiaalitukien ansiosta.

Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat vanhukset ja yksinhuoltajat. Kolmannes yksinhuoltajista elää Virossa köyhyydessä, kertoo Tiiu-Liisa Laes Viron tilastokeskuksesta.

Virallisten tilastojen mukaan keskipalkka oli Virossa viime vuonna 839 euroa.

Viroa on kiitelty vähäisestä valtion velasta ja alhaisesta julkisen talouden alijäämästä. Maan keskuspankki arvioi aiemmin, että Viro saavuttaa tänä vuonna 2,9 prosentin talouskasvun.

Virossa on vaadittu hallitukselta toimia köyhyyden ehkäisemiseksi.

Lähteet: AFP