Viidelle rovaniemeläisyritykselle rahaa suunnitteluun

Tuella halutaan edistää luovien alojen yritysten tuotekehitystä.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK)

Audiovisuaalisen viestintäkulttuurin edistämiskeskus eli AVEK on jakanut ensimmäisen kerran ns. CreMa-tukea, jonka tavoitteena on lisätä luovilla aloilla toimivien yritysten mahdollisuuksia kehittää innovatiivisia ideoitaan toimiviksi tuotteiksi tai palveluiksi. Tukea myönnettiin 20 hankkeelle yhteensä 204 000 euroa. Neljäsosa tuen saaneista on Rovaniemen Kehitys Oy:n luovien alojen yrityshautomon yrityksiä.

CreMa-projektitukea myönnettiin kaikkiaan seitsemälle suomalaiselle hankkeelle ja konseptisuunnittelutukea 13 hankkeelle. Avustukset on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKille osoittamasta määrärahasta.

Hankkeita arvioitaessa painotettiin erityisesti niiden uutuusarvoa, innovatiivisuutta, taloudellista toteuttamiskelpoisuutta ja liiketoimintapotentiaalia. Määrärahana CreMA on uudentyyppinen. Se on joustava tuki, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen.

Konseptisuunnitteluun tukea saaneet rovaniemeläiset yritykset:

Ville Strandman, 9 000 €, Sun Sää. Säähavaintopisteiden tuottaman tiedon käyttö viestinnän apuna.

Guimikko / Mikko Vähätalo, 6 000 €, TrailGuide -interaktiivinen retkikartta. Interaktiivinen maastopyöräilyreittikartta.

Flatlight Films Oy / Miikka Niemi, 9 000 €, Brändivetoinen vuorovaikutteinen julkaisualusta. Urbaania laskettelua esittelevä vuorovaikutteinen formaatti.

Treeform Oy / Jan Leutola, 11 000 €, ILAHU Boards. Lumilautailuun liittyvä tuotekonsepti.

Tahkokallio Design+ Oy / Päivi Tahkokallio, 14 000 €, Komsio Production House. Liikuteltavien tilojen ja sisältöjen konsepti.
** **