Kirkasvalo virkisti virkamiehet

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen työntekijät ovat kokeilleet kirkasvalolamppuja ja hieman epäilyksiä herättäneitä korvavalolaitteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan valo lievensi kaamosoireita kuten väsymystä.

terveys
Mies istuu kirkasvalolampun loisteessa.
Riikka Heikkilä / Yle

ELY-keskuksen vesistöinsinööri Teppo Linjama saapuu työpaikalle, kuten moni muukin suomalainen, sysimustassa pimeydessä. Hän aloitti kirkasvalossa oleskelun jo kymmenen vuotta sitten, jolloin työt ja opiskelut veivät veronsa. Linjama, kuten puolet yli 30-vuotiaista, kärsii kaamosoireista.

- Selkeästi olen huomannut, että veto vähenee. Tarvitaan boostia, kun meidät on kerran heitetty tänne pohjolan pimeyteen, Teppo Linjama sanoo.

Linjaman aloitteesta Pohjois-Karjalan ELY-keskus osallistui kirkasvalolaitteiden käyttöselvitykseen. 45 työntekijää kokeili 28.11.2011-26.2.2012 kirkasvalolamppuja tai korvavalolaitteita tai molempia. Selvityksessä oli mukana 27 kirkasvalolaitetta ja 27 korvavalolaitetta. Valolaitteita ei vertailtu keskenään.

- Valolaitteiden käyttö talvikauden aikana koettiin valtaosin myönteiseksi. Se helpotti oloa, lievitti kaamosoireita. Noin 70 prosenttia käyttäjistä koki myönteisen vaikutuksen. 20 prosenttia käyttäjistä ei kokenut voinnissa muutosta ja kymmenellä prosentilla ilmeni haittavaikutuksia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partonen kertoo.

Kirkasvalolla työtehoa lisää?

Selvityksessä esiintyneitä valolaitteiden aiheuttamia haittavaikutuksia olivat muun muassa silmien ärsytys, päänsärky ja unettomuus. Käyttövaikeuksia ilmeneni etenkin korvavalolaitteiden kanssa. Selvityksen tekijät suosittelevat, että kirkasvaloa tarjottaisiin työpaikoilla nykyistä enemmän.

Kyllähän tämä on ihan naurettavan pieni kustannus, jos saadaan edes prosentti työtehoa lisää niille, jotka kärsivät kaamosoireista.

Teppo Linjama

- Koska elimistö on herkkä valon vaikutuksille ja aamupäivän aikana otetulla valolla voidaan lievittää kaamosoireita, niin kyllä kirkasvalon käyttöä voidaan harkita tietyille työpaikoille, ylilääkäri Timo Partonen sanoo.

- Kyllähän tämä on ihan naurettavan pieni kustannus, jos saadaan edes prosentti työtehoa lisää niille, jotka kärsivät kaamosoireista, vesistöinsinööri Teppo Linjama toetaa.