Pöytähopeat jouluksi kotiin

Pikainen käteisrahan tarve yllättää monet joulunalusaikana. Pikavippien ohella panttilainaamo tarjoaa nopeaa väliaikaisrahoitusta pantattavaa arvotavaraa vastaan. Toisaalta jouluksi halutaan kotiin takaisin aiemmin pantatut arvoesineet.

Kotimaa
Katettu ravintolan pöytä
YLE/ Juha-Pekka Inkinen

Panttilainaamossa on jouluviikolla vilkasta, myöntää Turun Pantin konttorinjohtaja Sami Heikkinen.

- Kyllä jouluaika on aina vähän vilkkaampaa. Toisaalta myös juhlapyhien jälkeiset ajat ovat vilkasta aikaa, sanoo Heikkinen.

Hänen mukaansa panttilainaamossa on joulun tienoilla käynyt melko tasaisesti sekä tavaraa panttaavia että tavaran takaisin lunastajia.

Osa haluaa tietyt arvokorunsa, taide-esineensä, arvotaulunsa tai pöytähopeansa kotiin jouluksi.

Sami Heikkinen

- Osa haluaa ne tietyt arvokorunsa, taide-esineensä, arvotaulunsa tai pöytähopeansa kotiin jouluksi. Joko juhlistamaan joulua tai sitten näyttääkseen joulukylään tuleville vieraille, että heidän antamansa esineet ovat arvopaikalla kodissa. Tavaroiden panttaajat puolestaan tarvitsevat rahaa joulun moniin menoihin, ja panttilainaamon myöntämä laina helpottaa heidän elämäänsä, arvioi Heikkinen.

Heikkisen mukaan arvotavaransa jouluksi lunastaneista monet palaavat heti juhlapyhien jälkeen panttilainaamoon tuomaan arvotavarat takaisin.

- Moni heistä kertoo jo ennen joulua, että he palaavat tavaroineen heti pyhien jälkeen. Uudelleen panttauksella he saavat rahaa joulumenojen tyhjentämään kukkaroon, kertoo Heikkinen.