1. yle.fi
  2. Uutiset

Rambo-papukaija paloittelee joulupaketit

Heinolan Lintutarhan asukkaat pääsevät osallistumaan joulun viettoon. Papukaijat saavat joululahjoja muun muassa entisiltä omistajiltaan.

ilmiöt
Rambo-papukaija nauttii joululahjastaan.
Vihtori Koskinen / Yle

Heinolan lintutarhan pitkäaikainen asukas Rambo-papukaija on saanut joululahjapaketin entiseltä perheeltään Helsingistä. Yli 10 vuotta lintutarhalla asunut valkokakadu ei ole ainoa, joka on päässyt pakettien makuun.

- Toki muillekin tulee paketteja, mutta Rambolle tuli tänä vuonna ensimmäisen, kertoo Lintutarhan isäntä Olli Vuori.

Pitkään perheissä olleita papukaijoja käydään katsomassa ja vanhoja lemmikeitä muistetaan muun muassa koirille tarkoitetuilla vinkuleluilla.

Rambon nimikin kertoo, että kaikki hajoaa.

Olli Vuori

- Ne eivät kestä niin kauan kuin jollain muilla eläimillä. Rambon nimikin kertoo, että kaikki hajoaa, huomauttaa Vuori.

Tarhan pitkäaikaiset asukit saavat lahjoja myös ulkopuolisilta ihailijoilta. Lelujen ohella lintuja lahjotaan ruualla.

- Joulun aikoihin ihan tavallisetkin ihmiset tuovat tänne pakastimistaan vanhat ruoat. He tietävät, että me mielellään otamme esimerkiksi raakaa lihaa, jos se ei ole suolattua, kertoo Olli Vuori.

Lue seuraavaksi