Varpusen jouluaamussa oli tuhdit eväät

Pikkulintujen ruokintapaikoilla käy ankarina talvina kuhina. Linnut värjöttävät varsin korkeiden nietosten keskellä jo neljättä talvea putkeen.

Kotimaa
Sparrows at a feeding spot in Lauttasaari, Helsinki.
Pikkuvarpusia Helsingin Lauttasaaren ruokintapaikalla.Yle

Pikkulinnut eivät tee joulun kunniaksi huvilentoja. Energia menee ravinnon etsimiseen ja lämpimänä pysymiseen. Lintuharrastajat ovat pitäneet huolta siivekkäiden joulupöydästä.

Esimerkiksi Helsingissä Lauttasaaren ruokintapaikalla joulupäiväkävelyllä saattoi sankan lumipyryn läpi nähdä kuusistossa pari pikkulintua, joiden kuuluisi olla jo muualla. Järripeippo ja punarinta viihtyivät samoilla jyvillä BirdLife Suomen toiminnanjohtajan Aki Arkiomaan iloksi.

- Saatiin lumipeite koko Suomeen, ja se on linnuille aina elämän ja kuoleman kysymys. Niin kuin taustalla näkyy, linnut kerääntyvät ruokintojen ympärille ja siinä käy kova kuhina, Arkiomaa kertoo.

Joulupäivän järripeippohavainto on Arkiomaalle talven ensimmäinen. Mustarastaita puolestaan on ollut lähes mustanaan. Ne ilmestyivät lumien tultua joukolla kuin tyhjästä pihapuihin. Nälkä ajoi rastaat esiin.

- Se on ollut mielenkiintoinen ilmiö. Talvi ajoi lintuja metsistä ruokinnoille, Arkiomaa sanoo.

Varpusia on tarttunut ruokapaikan lyhteeseen läjäpäin. Joululauluklassikon päätähti on lintulautojen suurkuluttaja.

Ankara talvi verottaa kantoja

Siivekkäät ovat sinnitelleet jo monta peräkkäistä runsaan lumen talvea. Lumi hautaa ravintoa ja pakkanen koettelee höyhentakkia.

Arkiomaan mukaan kovat talvet voivat romahduttaa lintukantoja, mutta eivät pysyvästi.

Kukin voi auttaa lintusia lisäravinnolla. Joulubuffettiin sopii kattaa jyviä, talia ja vaikkapa omenaa.

- En ihan tarkkaan tiedä tiaisten joulun vietosta mutta luulen, että se menee aika pitkälle ruokaa etsien - mieluummin kavereitten kanssa ollaan liikenteessä, Aki Arkiomaa kertoo.

Paukkupakkanen saa linnut hakeutumaan yöpuulle tyhjiin pönttöihin tai luonnonkoloihin. Tiedetäänpä niiden lämmittelevän kekseliäästi myös pihavalojen suojakupujen hohkassa.

BirdLife Suomen toiminnanjohtaja on ollut erityisen mielissään punaisista taviokuurnista. Peloton lintulaji on ollut tämän talven tapaus.

- Tiettyinä vuosina niitä tulee aivan eteläänkin.